God jul!

Tämän vuotinen joulukorttimme on tässä. Kuvaaminen vaati aikamoista nopeutta, sillä Manna ei pitänyt paparin reunasta kiinni kuin pari sekuntia kerrallaan ja lopulta ei suostunut sitäkään vertaa. Onneksi yksi kuva onnistui! Haluan tuutata korttiin aina koko perheen tavalla tai toisella (no okei, perhe olemme olleet vasta pari vuotta, mutta sitä ennen me kaksi kuitenkin). Viime vuoden kortin näet täältä.

Vietämme joulua taas perinteisesti vanhempieni luona. Meille on muodostunut myös aattoperinteeksi käydä päivällä siskoni perheen luona joulupuurolla aina silloin kun he eivät myöskin ole lapsuudenkodissamme. Isolla porukalla on tosi kiva viettää joulua, mutta silloin kun vietämme sen eri paikoissa, on silti hauskaa kokoontua edes vähäksi aikaa yhteen vaikka juuri tällä tavalla.

Erityisesti nyt on sellainen olo, että todella tarvitsen rentoa oleilua kirjan, hyvien ruokien, saunomisen ja joulunajan hyvien ohjelmien merkeissä. Meillä on ollut aikaisemmin tapana lähteä juhlimaan joulupäivänä lapsuudenystävien kanssa, jotka niinikään tulevat pyhiksi vanhempiensa luokse, mutta nyt tuntuu siltä, ettei edes tee mieli lähteä perheen, takkatulen ja oloasun ääreltä minnekään. Tosin siltä tuntui kyllä viime vuonnakin ja edellisenä odotin Mannaa, jolloin "ulos" lähteminen ei myöskään houkutellut. Lisäksi nyt joulu osuu tyhmästi viikonloppuun, joten dagen efter olisi inhottavasti juuri se kotiin lähdön päivä. Eipä se mitään, sitten mennään taas kun siltä tuntuu.

Manna oli viime jouluna 10 kk:n ikäinen ja oli jo aika menevässä iässä. Nyt on kuitenkin ihan eri asia kun hän saa ensimmäistä kertaa elämässään maistaa jouluruokia, tulla joulusaunaan ja nähdä kuusenkin ihan eri silmin. Viime vuonna se oli vähän pelottava juttu, johon muuten niin uteliaassa iässä oleva lapsi ei uskaltanut koskea pitkällä tikullakaan. Ihan hyvä lasisten koristeiden kannalta.. Joka tapauksessa on ihana näyttää Mannalle sitä joulua, johon minäkin olen kasvanut.

Oikein hyvää ja leppoisaa joulua!

Pomp de Lux

Äitini löysi aivan ihanan lastenvaatesivuston. Nyt siellä on vielä meneillään kunnon alet, joten sehän johti siihen, että minun oli aivan pakko tilata Mannalle sieltä muutamat housut. Rakastan itselläni kaikenmaailman pussihousuja, enkä yhtään vähempää voi vastustaa niitä lapsella. Ja nam, miten tyylikkäitä värejä! Mallisto on sellainen, että voisin pukea lapseni melkein mihin tahansa niistä vaatteista.

Tilasin siis kolmet erilaiset housut, joista yhdet ovat kukalliset haalarit (kuvassa olevalla värillä), toiset samasta ja saman värisestä kankaasta tehdyt pussihousut ja kolmannet, jotka ovat edellisen malliset pussihousut, mutta farkkukankaasta tehdyt. Sellaiset ottaisin het itsellenikin! Nämä linkit eivät varmasti säily täällä ikuisuuksia kun mallistokin uudistuu, mutta jonkin aikaa nyt sentään.

Normaalihintaisina vaatteet ovat kasvavalle lapselle aika hinnakkaita, mutta joissain tapauksissa voisin harkita ostavani ilman alejakin. Alennukset näyttävät olevan hyvää luokkaa, joten aion pitää jatkossakin silmällä näitä sivuja.

Bileet!

Manna juhlatamineissa takanaan joku hiippari.

Pian juhlaan lähdössä. Itse juhlasta ei oikein ole kunnon kuvia:

hämärässä vipeltäviä taaperoita on vähemmän helppoa kuvata,

etenkin jos haluaa jättää salaman pois..

Tänään oli päiväkodin joulujuhlat. Se ei ollut perinteinen yhdessä tilassa istumista ja ohjelmaa, vaan erilaisia "pisteitä", joissa oli kaikenlaista puuhaa. Juhla oli sekä isojen, että pienten ryhmäläisten yhteinen, joten perheet vaelsivat molemmissa kerroksissa.

Alakerrassa, eli pienten tiloissa, laulettiin joululauluja, soitettiin soittimilla ja tanssittiin. Yläkerrassa oli nukketeatteri, piparinkoristelupiste, askartelupiste ja jumppatuokio. Tarjolla oli pipareita, suklaata ja mehua. Jumppatuokio, nukketeatteri ja joululaulut alkoivat aina kun uutta porukkaa vaelsi huoneeseen tarpeeksi. Jumpan lopuksi oli vielä "lumipallon" heittokisa, jossa jokainen sai kolme vanusta tehtyä palloa, joita sitten heitettiin koreihin. Meidät jaettiin kahteen joukkueeseen ja lopuksi laskettiin kummalla oli enemmän korissa.

Muuten porukka vaelteli ympäriinsä. Tarhantädit olivat saaneet ihanan tunnelman: oli joulukuusi, kransseja, jouluvaloja ja sähkötuikkuja. Porukkaa oli paljon ja tunnelma katossa.

Manna oli ensin ujona kun tarha näytti niin ihmeelliseltä hämärässä ja olihan se myös outoa kun vasta tultiin tarhasta ja sitten mentiinkin jo takaisin. Hetken päästä lapsi juoksenteli ympäriinsä ja meni omineen vaikka mihin väentungoksiin. Välillä kuului "äääitiiiii" tai "iiiisiiii" kun hän varmisti että olemme siinä lähettyvillä. Manna nautti olostaan ja eläytyi mukana kaikkialla. Nukketeatterinäytöksessä paikallaan pysyminen oli vähän vaikeaa, mutta onneksi tarina vei sen verran mukanaan, että keskittyminen onnistui joten kuten. Aina kun uusi hahmo ilmestyi näkyviin, Manna huusi sen nimen (ankka, heppa, lehmä, lintu) onnesta soikeana.

Heräsin aika myöhään juhlavaatetilanteeseen (mikä on harvinaista kun yleensä suunnittelen kaiken sata vuotta etukäteen) kun meillä ei ole ollut juhlia sitten kesän jälkeen, mutta onneksi Mannalle meni vielä viime jouluna kummeilta lahjaksi saatu kiva farkkumekko, jossa on rinnuksissa jouluhenkisiä kuvioita.

Muistelin taas omaa lapsuuttani, kuinka jännää tarhaikäisenä oli mennä päiväkodin iltajuhlaan: kaikki näytti ihan erilaiselta kun mentiin sinne vanhempien kanssa ja juhlavaatteissa. Samoin kouluaikana etenkin joulujuhlat olivat ihania. Jo pelkkä sisällä oleva tunnelmavalastus teki lapseen (ainakin minuun) ison vaikutuksen. Lopuksi saimme kaikki paperipussin, jossa oli omena, rusinoita ja pähkinöitä sekä joulupipari. Joskus siellä saattoi olla joku suklaakarkkikin. Juuri sen juhlallisen tunteen haluaisin välittää lapselleni. Sen, kun perhosia on vatsanpohjassa ja on jännittävä nähdä arkinen miljöö ihan erilaisin silmin.

Mannan juhlat menivät hienosti ja nopeasti, lapset eivät olisi malttaneet lähteä kotiin, mutta lähtö sujui silti kaikilta ihan sovinnolla. Kotona vielä iltapala naamariin ja unta palloon. Jännittävä päivä!

Taas kotona! Pientä rauhoittumista

ennen iltapalaa ja -pesuja.

Joulutuoksuja

Leivoimme tänään joulupipareita, -torttuja ja spelttileipää. Manna sai osallistua piparinleivontaan ja se oli hauskaa hommaa, joskin monin verroin työläämpää pienen "apurin" kanssa. Kun ehdotin piparin leipomista, lapsi lähti välittömästi juoksemaan keittiön huutaen "tooooooooooooooo!" (joo!) Kuuli varmaan vaan sanan pipari ja innostui jo siitä.

Manna pääsi jyvälle tosi nopeasti: ei tarvinnut näyttää kuin kerran ja sitten hän jo kaulitsi taikinaa ja paineli muotteja levyyn. Hänellä oli oma taikina ja välillä hän halusi läimiä muotteja minunkin taikinaan. Tuloksena asetelmani keskelle tuli milloin mikin kuvio ja alle jääneet saivat tylyn katkeamiskohtalon. No eipä ainakaan tullut tylsän näköisiä pipareita. Manna katseli mallia kun vein valmiiksi muotitettuja pipareita pellille odottamaan uuniin pääsyä. Hän yritti viedä sinne kokonaisia könttejäkin. Mannalla kesti hetken tajuta toimintajärjestys, että ensin pöydällä tehdään ukkelit ja akkelit, sitten laitetaan pellille ja siitä uuniin. Manna olisi nimittäin halunnut kasata pellillä olevia taikinahahmoja uudestaan köntiksi ja onnistuikin siinä kerran.

Lopputuloksena kaksi pellillistä mielenkiintoisen muotoisia pipareita ja hyvältä ne maistuivatkin!

Keskittynyt piparileipuri.

Manna koettaa irrottaa hahmojen

ympärillä olevaa taikinaa.

Hyvältä tuoksuu!

Mitä, etkö muka sano mitään kun otan omin lupineni..

Työn tuloksen testaaja. Nammm!

Potretteja

Äidin ja tyttären potretteja n. 1v 9kk.

"Hmm.. presidentiksi tosiaan pyrkii kolme Paavoa."

Unikki on edelleen yhtä rakas.

Olkkarin lelu"nurkkaus."

Kauppa-apulainen

Manna ei ole ollut vähään aikaan kovin kärsivällinen kauppakärreissä istuskelija. Siskoni suositteli Mannalle omien kärrien antamista. Olin ajatellut sitä jossain vaiheessa, mutta jotekin en ollut viitsinyt vielä kokeilla sitä, koska ajattelin että tuo melko riehakas tyyppi lähtisi juoksemaan niiden kanssa päättömästi karkuun. Pari viikkoa sitten kokeilimme ja sehän sujui kuin tanssi! Manna kulki kärsivällisesti koko kauppareissun kanssamme ja lisäsi tärkeänä ostoksia kärryihin. Olisihan se pitänyt osata päätelläkin, että kun lapsella on mielekästä tekemistä, ei karkaaminen tule mieleen. Mitä nyt pieniä riemujuoksukierroksia lähimaastossa tekee, mutta ei sen kummempaa.

Eräänä päivänä Manna sai taas työntää kärrejä (harmi ettei niitä ole joka kaupassa) ja kun menimme kassalle, Manna ojenteli tavaroita yksitellen ja sanoi meilkein kaikkien nimet. Wau!

Tarhakuvat

Marraskuussa otetut tarhakuvat tulivat toissa viikolla. Otoksista ei uskoisi, että Manna ei ollut ensin kovin yhteistyöhaluinen, mutta lempparitäti sai houkuteltua hänet tuoliin. Kuvaajamies oli kuulemma niin hauska, että lopulta Manna nauraa räkätti minkä jaksoi. Kuvat onnistuivat mielestäni tosi hyvin ja näyttää siltä, että Manna olisi mennyt jo alun alkaen kuvattavaksi erittäin mielellään. Tämän ikäisiä ei ole todellakaan helppo kuvata, joten tässä oli nopea ja tilannetajuinen tyyppi asialla!

Minusta Manna näyttää erityisesti

tässä kuvassa tosi isolta tytöltä!

Leikkejä

Kokosin tähän kuvia joistain Mannan lempparileikeistä. Kaikenlaiset pinoamis, kokoamis ja rakentamisjutut ovat hauskoja. Samoin pikku hahmoilla leikkiminen joko ilman nukketaloa tai sen kanssa toimii aina. Mannalla on muutama taloon kuuluva tyttö-hahmo ja niiden lisäksi Muumi-hahmot ovat tärkeitä.

Piiloleikit pysyvät suosiossa. Nyt Manna menee piiloon, istuu siellä liikkumatta ja huutaa "äitiiii". Tai sitten hän menee piiloon ja huutaa "kukkuu, Mannaa! Kukkuu, Mannaa!"

Vedellä leikkimen olisi aina niin hauskaa, mutta kovin usein sitä ei viitsi antaa tehdä. Mutta välillä laitan hanan hiljaa tippumaan ja annan tytön "tiskata." Toinen hauska juttu on tietenkin kylvyssä kaikenlaisten lelujen kanssa leikkiminen.

Usein lempitavaroita ovat kautta aikojen olleet kaikenlaiset ei-lelut. Esimerkiksi yksi todella tärkeä esine on jonkun kylpyvaahdon iso korkki. Manna vaatii sitä aina itselleen etenkin iltapesu- tai -kylpytilanteissa ("kokkiiiiii, kokkiiii!)

Mannan ollessa 8 kk:n ikäinen ostimme hänelle perinteiset kävelyvaunut, jonka kanssa hän alkoi suureksi hämmästykseksemme heti ottaa askelia. Kärry on edelleen kovassa käytössä, nyt sillä kuljetetaan milloin mitäkin ja kovassa menossa kärryparka on välillä aika kovilla. Manna veisi sen joka paikkaan – sohvallekin. Sen pitäisi olla mukana kaikkialla.

Löysin alkusyksyllä kirpparilta tämän todella

hyvässä kunnossa olevan Brion klassikkolelun

neljällä eurolla. Se on ollut aika kestosuosikki.

Nukketalo on ollut kovassa käytössä.

Manna rakastaa tiskaushommia.

Puhdasta tulee!

Vähän pitää välillä maistaakin.

Piiloleikit ovat ja pysyvät, mutta ne muuttavat

jatkuvasti muotoaan.

"Karkkipäivä"

Olemme jokin aika sitten ottaneet käytäntöön joka lauantaisen "karkkipäivän." Manna ei saa muulloin mitään ylimääräisiä herkkuja (joitain harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta) tai edes mehua.

Lauantaisin on kuitenkin juhlapävä kun Manna saa yhden pillimehun (jonka hän juo noin sekunnissa) ja maissinaksuja. Manna on hössissään ja kävelee ylpeänä pieni maissinaksukulho kädessään. Ekstraa tuo sekin, että Manna ei muulloin saa syödä muualla kuin pöydän ääressä. Karkkipäivänä hän saa syödä naksujaan missä haluaa.

Vaikka Manna on nykyään entistä tietoisempi kaikesta ja vaatii haluamiaan asioita suureen ääneen, karkkipäivän säännöt ovat pysyneet ruodussa. Hän ei esimerkiksi kapinoi kun mehu loppuu, vaikka saattaakin hokea hetken aikaa "lisää" tai maissinaksuja syötyään hän ei ala himoita lisää uusia juttuja.

Missä menoa, siellä Manna

Tarhassa pidetään ensin aloituskeskustelu ja myöhemmin varhaiskasvatuskeskustelu. Meillä jälkimmäinen pidettiin viime maanantaina. Keskustelu käydään vanhempien ja omahoitajan kanssa. Se muistutti hyvin paljon aloituskeskustelua ja sen tarkoituksena on lähinnä vertailla, käyttäytyykö lapsi tarhassa ja kotona samalla tavalla ja se taas helpottaa meitä tietämään, tunteeko hän olonsa vapautuneeksi ja omaksi itsekseen hoidossa ollessaan. Tietoja on hyvä vertailla senkin vuoksi, jotta sekä tarhassa että kotona olisi mahdollisimman samanlainen kasvatustapa.

Keskustelussa tuli aika vähän uutta infoa meille, koska kuitenkin tätien kanssa käydään joka päivä lyhyesti läpi, miten lapsella on mennyt. Silti tällainen keskustelu on hyödyllinen molempien kannalta ja onhan siinä ihan erilainen rauhakin jutella.

Kävimme läpi mm. Mannan syömistapoja, nukkumaanmenoa, tunteenilmaisua, puhetta, uskontokasvatusta, leikkimistä ja muuta sellaista. Lisäksi meitä pyydettiin sanomaan adjektiiveja, jotka kuvaavat Mannan luonnetta. Keskustelussa kävi hyvin ilmi, että Manna on tarhassa oma itsensä ja käyttäytyy samoin kuin kotona. Vaikka tarhaan mukautuminen sujui hyvin ja tyttö alkoi viihtyä nopeasti, silti täydelliseen kotiutumiseen menee oma aikansa. Tyttö on kuulemma nyt viime aikoina (puhutaan varmaan viimeisestä kuukaudesta) alkanut näyttää itsestään loputkin, mikä on erinomainen uutinen.

Tytöllä ei kuulemma ole vielä ketään "bestistä", mutta hän kuitenkin leikkii milloin kenenkin kanssa. Eihän tämän ikäisellä oikein vielä olekaan, sillä varsinaisesti yhdessä leikkiminen tulee vähän myöhemmin. Hän hakeutuu myös mielellään aikuisen seuraan ja viihtyy hyvin omissa leikeissäänkin.

Aina kun on kilpailutilanne päällä, Manna on taatusti mukana. Jos heillä on vaikkapa pihalla juoksua niin että juostaan pihaa edestakaisin läpi, Manna menee tilanteeseen etunenässä ja lähtee viimeisenä. "Siellä missä on vauhtia ja kovaa menoa, siellä on myös Manna" meille sanottiin ja se kuulosti aivan tutulta. Manna on todellakin aikamoinen vauhtimimmi ja energiaa riittäisi loputtomiin. Tiedämme myös, ettei armas tyttäremme ole mitään hiljaisinta sorttia, mutta hän kuulemma tottelee heti kun käsketään lopettamaan joku älyvapaa toiminta. "Jos kaikki lapset olisivat samanlaisia kuin Manna, meillä olisi tosi helppoa."

Eräänä päivänä se lemppari venäläinen hoitaja sanoi mahtavalla aksentillaan, että "vaika Manna on paksuu, hjään silti juoksee nopeastii ja mielelään." Minua ei loukannut yhtään se että hoitaja sanoi Mannaa paksuksi, koska tosiasiahan se on, ettei hänellä ole mitkään maailman hoikimmat raajat, mutta hän on silti sopusuhtainen. Tällaiset huomautukset eivät häiritse myöskään siksi, että Manna syö täysin normaalisti ja terveellisesti, joten minulla ei ole huono omatunto esimerkiksi siitä, että syöttäisin lapselleni jatkuvasti jotain herkkuja (siitä muuten myöhemmin lisää). Minua nauratti ja sanoin, että Manna tosiaan on liikkeessä kotonakin melkein jatkuvasti. Kyllähän niillä jaloilla pingotaankin!

Manna harrastaa tarhassakin metkuilua. Hän tietää, että joku asia on kielletty, mutta tekee sen silti (ilkikurinen hymy kasvoilla) niin että haluaa että tilanne nähdään. Huijausta tapahtuu sekä tarhassa, että kotona: jos hän haluaa kotona vaikka katsoa Muumeja ja minä kiellän sen, hän menee sen jälkeen isin luokse pyytämään jos hän vaikka lentäisi lankaan. Kerran hän kiersi läpi minut, isin ja ukin anelemassa jotain, mitä ensimmäinen kielsi. Jos häneltä evätään joku asia, hän yrittää toimia itse. Tämä on kuulemma fiksun lapsen merkki, sillä hän osaa käyttää omaa päätään monimutkaisempiinkin asioihin.

Sitä on jotenkin vaikea selittää lyhesti, minkälaisessa kehitysvaiheessa Manna tällä hetkellä menee, mutta hän on kuin vähän isompikin lapsi vailla kunnollista puhekykyä.

Tarhassa ollaan tosi yhteistyöhalusia ja kaikki asiat kirjataan ylös ja heidän sisäinen viestintänsä toimii loistavasti. Ei tarvitse sanoa kuin yhdelle tädille joku juttu niin kaikki tietävät sen hyvin pian. Heillä on pieni vihko, johon he merkkaavat tietoa toisilleen. Vaikka jokaisella lapsella on omahoitaja, kaikki ovat silti yhtä hyvin perillä kaikkien lasten asioista. Ei tarvitse kuin kysyä yhdeltä niin vastaus tulee heti. Erinomaista toimintaa.

Ihanat maanantait

Viime viikko oli töissä onneksi vähän normaalimpi ja Mannakin on ollut iltaisin minua kohtaan vähemmän kiukutteleva. Ajattelin taas maanantaina, kuinka hienoa on kun saamme olla Mannan kanssa kokonaan kotona vielä yhtenä arkipäivänä: on ihanaa kun saan olla tytön kanssa myös kahdestaan.

Olisikin mahtavaa, jos tilannetta voisi jatkaa niin pitkään kuin se on sallittua, mutta 1/5 palkasta pois vaikuttaa aika paljon. En tiedä, kuinka kauan omalla kohdallani on taloudellisesti mahdollista jatkaa neljä päiväistä viikkoa, mutta haluaisin niin ainakin ensimmäisen vuoden. Osa jatkaa sillä linjalla ihan tappiin asti, eli kunnes lapsi menee toiselle luokalle koulussa. Se olisi mahtavaa.

Kummitädin ja tytön hassuttelua aamiaisella.

Pissattaako? Ei!

Manna viettää paljon aikaa ilman vaippaa. Yleensä kun tullaan kotiin, vaippa lähtee. Samoin heti aamulla herättäessä. Tosi pitkiä aikoja meneekin hallitusti. Totta kai vahinkoja sattuu yhtenään, mutta vaipattomuus on hyvä tapa näyttää lapselle konkreettisesti, miltä tuntuu kun pissa tulee ilman vaippaa. Manna kyllä tajuaa, että pissan pitää mennä muualle kuin lattialle. Vahingon sattuessa hän ilmoittaa siitä heti ("pisssa") ja on ihan että oho, hups! Joskus hän jopa nolostuu siitä kamalasti, vaikka emme ole koskaan moittineet siitä häntä, päinvastoin. Sehän on vaan vahinko lapselta, joka ei vielä osaa.

Missään nimessä meillä ei ole kiire opettaa Mannaa kuivaksi, siihen on vielä aikaa. Olemmekin ottaneet edelleen ihan rennosti tuon pottajutun kanssa, koska se etenee ihan omalla painollaan ilman suurempia työskentelyjä. Viemme hänet sinne kyllä kun alkaa näyttää siltä että pissattaa (Manna itse tietenkin vastaa "ei" kun kysytään pissattaako), tai ruokien jälkeen (eikä aina silloinkaan), mutta muuten emme kiinnitä asiaan sen kummempaa huomiota.

Sivutuotteena tulee se, että lapsi on onnensa kukkuloilla ja iho pysyy erinomaisena.

Herätys!

Mannan arkiaamuisin herättäminen on oma taiteenlajinsa mutta nyt kun on tottunut tuohon tarha- ja työaamurutiiniin, ei yllätyksiä ole enää tullut. En itse voi sietää sellaista tunteetonta herättämistyyliä, jolloin tullaan kovaäänisesti sanomaan "herätyys" tai laitetaan vaikka kattovalo päälle. Olen nähnyt sellaista touhua miljoona kertaa ja ihmetellyt joka kerta, miten joku voi tehdä niin (eri asia on tietty armeija, leirit, tms). Samaa olen miettinyt ihmisten tavasta kolistella tavaroita tai paukautella ovia kovaäänisesti kiinni, jos samassa kämpässä vaikka joku muu vielä (tai jo) nukkuu. Sen sijaan lempeällä tavalla tapahtuva herättäminen on mukavaa ja huomaavaista. Olen oppinut tähän tapaan jo kotona. Arkiaamuna väkisin herääminen ärsyttää muutenkin ihan tarpeeksi, joten pehmennys on paikallaan.

Mannaa aletaan herätellä vähän ennen puolta seitsemää. Se tapahtuu silittelyllä, pyllyn taputuksella ja pienellä huhuilulla. Joskus lauleskelen hänelle. Laitan normaalisti myös himmeän lampun päälle ja vähän lämpimämmillä keleillä avasin ikkunan raikastamaan huonetta. Tai avaan minä nytkin, mutta vasta sitten kun Manna on poistunut huoneesta.

No, Manna on todella uninen ja kun hän alkaa osoittaa heräämisen merkkejä, hän kiukuttelee ensin vähän aikaa. Kirjaimellisesti kaikki äänet saavat hänet tekemään lievää kiukutteluääntä, sätkimistä ja kaikkeen vastataan kieltävästi.

Tämän "esityön" jälkeen hänen kannattaa antaa olla ja heräillä rauhassa. Menen yleensä sillä aikaa ehostelemaan itseäni Mannan huonetta vastapäätä olevaan vessaan. Välillä tyttö vakoilee hiljaa minua laidan yli ja kun huomaan hänen katseensa ja sanon vaikka "huomenta kulta!", hän menee muka mielenosoituksellisesti heti takaisin mahalleen, sätkii ja kiukuttelee taas vähän aikaa. Kun lapsi lopulta nousee istumaan, on tilanne voitettu ja sängystä nousee hetken päästä aurinkonaamainen tyttö.

Pari kertaa kiireessä Manna on jouduttu herättämään aika nopeasti ja tulos on kaikkea muuta kuin miellyttävä.

Iltapesulla.

Tule viereen

En ymmärrä, mistä ihmeestä Manna on keksinyt haluta nukuttajan viereensä. Sänkyyn mennessään hän taputtaa päänsä viereen tyynyä ja kun kysyy, haluatko että äiti tulee viereen tulee vastaukseksi hyväksyvä nyökkäys. En haluaisi, että Manna oppisi tässä vaiheessa siihen, että hänet nukutetaan. Välillä kuitenkin hellyn ja jään hänen viereensä vähäksi aikaa. Välillä hän taas häätää pois kun on saanut hetken aikaa makoilla äidin tai isin vieressä.

Kai se on mukavaa kun joku on vieressä rauhoittamassa, jos olo on levoton. Yksi syy voi olla myös tämä uuteen tarhaelämään totuttelu.

Koska Manna joutuu heräämään arkiaamuisin sen verran aikaisin (viimeistään klo 6.30), annamme hänelle joko vähän jogurttia ja maitoa tai muuta pientä, koska tarhassa syötävään aamupuuroon on sen verran aikaa (klo 8.00). Tavallisesti lapsi syö tyytyväisenä keittiössä katsellen meidän aamuvalmisteluja. Nykyään Manna on alkanut taputtaa pöytää, että käy seuraksi. Sählinkiasteesta riippuen joskus istumme, joskus joudumme jatkamaan valmisteluja.

Lokakuun elämää

Mannan kanssa on nykyään vieläkin helpompi keskustella. Myöntävän vastauksen antaakseen hän on oppinut nyökkäämään. Hän tekeekin sen hyvin topakasti ja syvään. Kieltävä vastaus annetaan sanomalla ei. On helppo kysyä oikeastaan mitä vaan: "tätäkö tarkoitat", "otatko lisää?" tai "tuletko äidin viereen?" ja siihen tulee sitten hyvin selkeästi joko myöntävä tai kieltävä vastaus. Samoin jos epäilemme että häneen sattuu, hän osaa pyydettäessä kertoa sattuuko ja mihin. Hän saattaa myös itse tulla suoraan kertomaan kivusta osoittamalla jotain kohtaa ja sanoa "pipiii."

Manna on oppinut kertomaan pissahädästään suullisesti. Sen hän tekee erityisesti tarhassa. Manna sanoo "pissa" ja sitten mennään potalle. Kakkaakin sanotaan silloin tällöin, mutta se saattaa usein olla vain huvipuhetta, sillä asiayhteys ei ole läheskään yhtä pitävä kuin pissan osalta. Paitsi silloin hän kyllä tarkoittaa mitä sanoo kun baisa on jo tullut. Hän taputtaa pyllyään ja hokee kakkaa.

Jotenkin hassua, että lapsi osaa yht äkkiä niin paljon.

Kielellinen kehitys on nyt aika huimaa: Manna toistaa perässä melkein minkä vaan kaksitavuisen sanan, toki kömpelösti vielä, mutta sanasta on aina osa oikein. Kolmitavuisiakin sanoja tyttö yrittää kovasti sanoa, mutta vielä se on vaikeaa: tulos on osa sanasta tai oma huvittava muunnos. Esim: Unikki on "kikki." :D Mannan vakiosanavarasto on jo huikea. Hätkähdän jatkuvasti sitä, että ai hän osaa sanoa jo tuonkin!

Mies on sitä mieltä, että Manna sanoi muutama viikko sitten "Muumimamma", mutta en ole itse kuullut vielä kertaakaan kahden sanan yhdistelmiä tai lauseita. Mannan kummitäti haki hänet viime torstaina tarhasta, sillä miehellä oli myyntikokous ja minulla kiire saada iso työ päätökseen. Kotona Manna oli sanonut "hauva haukkuu" yläkerran koiran räksytyksestä.

Syöminen sujuu tosi hienosti. Nyt vaikeammatkin ruoat, kuten keitto tai jogurtti menevät suuhun hyvin omin avuin. Nokkamuki on jo kokonaan poissa käytöstä.

Yöunille meno on sujunut viime aikoina hieman vaihtelevasti: toisina iltoina kaikki menee normaaliin tapaan, mutta etenkin kun minulla on ollut pitkä päivä töissä ja ehdin kotiin vasta hieman ennen Mannan nukkuma-aikaa, hän ei malta millään mennä yöunille vaan käy ihan ylikierroksilla. Ymmärrettävää kyllä, mutta aika haasteellista. Kaikkein hankalimpina iltoina, kun lapsi ei mitenkään päin suostu jäämään sänkyynsä, olemme ottaneet hänet sohvalle väliimme rauhoittumaan. Siihen hän sitten sammahtaa ja jompi kumpi kantaa hänet sänkyynsä. Viime viikolla oli pahin ilta, jonka muistan: tulin aivan rättiväsyneenä kotiin illalla ja Manna kävi ylikierroksilla. Nukkumaanmenosta ei meinannut tulla mitään ja lopulta hän sai aika kovan raivarin. Minä yritin rauhoittaa häntä sylissäni ja vähän ajan päästä siinä itki sekä äiti että tytär.

Pitkät päiväni heijastuvat ihan heti Mannan iltakäyttäytymiseen ja minulla on siitä tosi surullinen olo. Välillä tunnen olevani puun ja kuoren välissä. Perhe on tietenkin tärkein, mutta enhän minä voi töitäkään jättää tekemättä ja liian monta iltaa on mennyt tällä tavalla. Viime perjantaina pääsin töistä ajoissa ja kävimme yhdessä kirjamessuilla. Se ilta oli kotona ihanan tavallinen ja sujuva.

Manna kuitenkin onneksi nukkuu yöt oikein hyvin. Yleensä hän nukkuu putkeen illasta aamuun, mutta tulee joskus meidän väliin nukkumaan. Se tapahtuu aika hienotunteisesti: tyttö jää seisomaan joko huoneemme ovelle tai sängyn viereen niin kauaksi aikaa, kunnes huomaamme hänet. Ei siinä kyllä kauan kestä: jotenkin siihen hiipimiseen herää aina heti. Etenkin viime aikoina isi on ollut kovassa huudossa, mikä liittyy edellä mainituista jutuista liittyvään äitikapinaan. Vain isi kelpaa nostamaan sänkyyn tai antamaan maitoa jne. Jos äiti tekee sen, saattaa tulla vastalause. Sitten taas viikonloppuisin ja maanantaivapaina Manna on minuakin kohtaan täysin normaali. Onneksi saan osakseni näitä rakkaudenosoituksia ja tavallista käyttäytymistä arkenakin, mutta luonnollisesti enemmän silloin kun olen saanut viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.

Kuva on otettu tämän päiväisellä pyöreretkellä lähistöllä olevalla

isolla viheralueella, jossa on myös leikkipuisto ja ankkalampi.

Mannan ensi-ihastus

Manna on kova tyttö antamaan pusuja. Jokin aika sitten tuli mukaan kuvioon myös lentopusut, joita Manna jakelee joko kämmeneensä pussaten tai ihan vaan ilmoille heittämällä ("mmmmmmmm").

Manna on sanalla sanoen aivan hulluna kummitätinsä mieheen Jussiin. Pelkän kuvankin näkeminen aiheuttaa tytölle riemun naurua tai kainoa hymyä kasvot käsiin kätkien. Se on aika hellyttävää. Jussi on myös ensimmäinen varsinainen nimi, jonka Manna oppi sanomaan ("ussssi") ja käyttääkin sitä ahkerasti aina kun mies tulee näkyviin joko kuvassa tai livenä. Oheinen video osoittaa hauskasti, miten paljon Manna Jussista tykkää.

Kirjoja ja ajatuksia

Luin Anna-Leena Härkösen uusimman teoksen Onnen tunti. Kirjassa oli kuvattu aika tarkasti sijaisvanhemman sekavia tunteita, mitä alkuprosessissa käydään läpi. Vaikka kirjassa oli faktaa ja mielestäni ihan hyvin kuvattu kaikkea asiaan liittyvää, silti kokonaisuus jäi vähän vajaaksi ja ehkä joiltain osin hieman pehmennetyksi ja pinnalliseksi. Takapakit oli kuvailtu melko lievinä, mitä ne olisi voinut siinä tilanteessa olla. Olen tietenkin jäävi sanomaan tämän enempää, sillä minulla ei ole omakohtaista kokemusta kyseisestä aiheesta, mutta siltä minusta tuntui. Vaikutti myös vähän siltä, että kirjailijalla on ollut hieman kiire kirjoitustyön loppuun saamisen kanssa, joistain kohdista jopa paistoi kärsimättömyys. Siitä huolimatta kirja kosketti todella paljon ja luin sitä monta kertaa itku kurkussa. Kävin katselemassa nukkuvaa lastani entistä useammin.

Kirjan jälkeen kontrastit syvenivät. Lukemisen myötä ajattelin taas omaakin lapsuuttani. Vaikka taatusti jokainen lapsi tuntee jossain asioissa tai tilanteissa tuntevansa vääryyttä, ne aiheet ovat olleet omassa perheessäni todella mitättömiä. En voi olla muuta kuin kiitollinen vanhemmilleni onnellisesta lapsuudestani ja nuoruudestani, mistä olen ollut tietoinen ihan silloinkin ja tämän olen halunnut myöskin heille sanoa etenkin nyt aikuisiällä. Vanhempani ovat minulle todella rakkaat ja mielestäni juuri oikeanlaiset. Tottakai koviakin konflikteja tulee edelleen, mutta sehän vaan kuuluu asiaan. Jos onnistumme luomaan Mannalle edes lähelle yhtä hyvän kasvualustan, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ei tämä kirja sinänsä mitään uutta käsitystä omasta elämästäni antanut, se vain taas herätti miettimään taas niitä asioita. Joskus omia juttujaan katselee liian läheltä ja silloin on hyvä joutua vähän ravistelluksi niin että saa päänsä pois takapuolestaan.

Toinen minuun suuresti vaikuttanut kirja on Pimeän poika, joka on tositarina äitinsä erittäin kaltoin kohtelemasta lapsesta, joka siitä huolimatta yrittää hakea välillä jopa pakkomielteisesti äitinsä hyväksyntää aikuisikään saakka. Poika on itse kirjoittanut kirjan. Luin sen aika pian ilmestymisen jälkeen ja nyt olen lukenut sen jo useita kertoja. Kirja on niin koskettava ja rankka, että sitä lukiessa tuntee välillä tonnin painon rintakehässään.

Suosittelen.

Ääään, yyyy, teee...NYt!

Turvalaita saapui keskuuteemme

Se Mannan sänkyyn tilaamani turvalaita tuli toissa viikolla. Ei se onneksi näytäkään niin silmiinpistävältä, vaikka onkin ihan uuden karhea. Hyvin ovat sulassa sovussa vanha sänky ja uusi lisäosa!

Kehuja ja vaatteita

Mies kertoi Mannan saaneen tänään kehuja. Tarhan tädit sanoivat, että jos kaikki lapset käyttäytyisivät samalla tavalla kuin Manna, heidän työnsä olisi tosi helppoa. Mukava kuulla. Heidän kertomiensa juttujen perusteella Manna on tarhassa ihan oma itsensä, eli hän tuntee olonsa jo tosi kotoisaksi. Hienoa!

Mannalla on ollut nyt pitkään tosi hyviä aamuja tarhaan mennessään. Hän jää vilkuttamaan iloisesti ja menee heti leikkimään. Tänään hän teki minulle Hitlerimäisen käden ojennuksen sanoessaan heihei.

Tädit olivat sanoneet tänään iltapäivällä miehelleni, että he aina oikein odottavat mitä Mannalla on tarhaan tullessa päällä kun on kuulemma aina niin nätisti puettu ja vaatteet niin puhtaita ja siistejä. Siihen mies oli tokaissut että niitä pestään tosi paljon, mikään ei kuluta vaatetta niin paljon kuin lika. Pakko niitä on usein pestäkin kun tyypin hihat ja rinnukset ovat milloin missäkin smörnassa. :) No iso osa (ei tietenkään kaikki) Mannan vaatteista on vain hänellä olleita, joten käyttöikäkään ei ole vielä pitkä, vaikka tottakai monellakin lapsella kierrätetty vaate on siisti kun sitä on huollettu hyvin. Mutta kyllä tuo pesu- ja likajuttu on ihan totta. Sappisaippuasta on tullut entistä parempi kaveri tässäkin perheessä. Yllättävän hyvin lähtee puhtaaksi vaikeampikin lika (kuulostinpa pesuainemainokselta!)

Nuo käyttäytymis- ja vaatekommentit tietenkin lämmittivät mieltäni. Ylipäätään kaikenlainen kehu luonnollisesti piristää. Eikä ole mikään salaisuus, että rakastan vaatteita ja pukeutumista ja nyt on kiva ulottaa se lapseenkin kun vaatevalintoihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa kokonaan. Minusta on tosi hauskaa keksiä uusia yhdistelmiä lapsen vaatteista, se on niin helppoa. Mannalla on aina tarhassa päällään jotain käytännöllistä, kuten collegehousut ja joku siihen sopiva yläosa tai jonkinlainen trikoo- tai collegemekko ja paksut sukkahousut. En ole koskaan laittanut hänelle tarhaan edes farkkuja kun ajattelen itseäni, miten inhottava olisi olla ne haalarin alla pihalla leikkimässä tai päikkäreillä. Joku kylläkin taas (esim. mieheni) viihtyy farkuissa tosi hyvin, joten mistä sitä koskaan tietää. Peilaan aika paljon lapsen pukemisessa siihen missä itse viihdyn. Minkälaisissa vaatteisssa minusta olisi mukavin leikkiä ja touhuta koko päivä?

Minusta on mukava iltarutiini kun Manna on jo sängyssä juomassa iltamaitoaan, sillä aikaa minä laitan valmiiksi hänen seuraavan päivän vaatteet ja tarkistan tarhakassin.

Tarhassa on mahtavan paljon säilytystilaa: jokaisella lapsella on oma kohta kenkähyllyssä ja kuravaaterekissä. Jokaisella on naulakkonsa yläpuolella pieni kaappi varavaatteille ja alapuolella tilava vetolaatikko käsineille, pipoille, sukille ja sen sellaisille. Laitan aina aika paljon mukaan vaihtovaatteita ja usein niille tuleekin tarvetta. Siisteysintoilijana järjestelen lokerot ja laatikot usein ja siitäkin olen saanut kivaa palautetta. Oikein yllätyin, koska siivosin niitä lähinnä siksi että se on minusta vaan kivaa. :)

Kaikki vaatteet täytyy tietenkin olla nimettyjä ja jos jokin vaatekappale on ilman nimeä ja se "eksyy" omistajaltaan, se laitetaan eteisessä olevaan koriin, jossa lukee "kenen?" Kätevää. Sieltä olen pari kertaa löytänyt Mannankin housut tai lapaset, jotka olen unohtanut merkata.

Olen ottanut tavaksi, että viikonloppuisin kotiin viedään lähes kaikki varavaatteetkin (siltä varalta tietenkin että niitä tarvitsee) ja samoin kura-asu ja saappaat pestäviksi. Kyllähän ne viikon aikana ehtii likaantua aika huolellisesti pari kertaa päivässä pihalla telmiessä, joten viikko on kiva aloittaa puhtailla kamppeilla ja jälleenmyyntiarvokin pysyy hyvänä.

Saunoja

Meillä on tiistaisin saunavuoro ja nyt parina viimekertana olen jopa ehtinyt töistä sinne. Tosin olen sännännyt sinne suoraan bussilta niin että isä ja tytär ovat menneet jo edeltä ja ottaneet minunkin kamppeet mukaan. Manna rakastaa saunomista. Kun hänelle mainitsee että kohta mennään, hän singahtaa pyyhekaapille, hakee sieltä kolme pyllynalusta ja pyytää saunakassin ("aukku, aukku!") Seuraavaksi hän osoittaa pesuhuoneen naulassa roikkuvaa pupuviittaansa.

Löylyn heitto on kiva juttu ja sitä tehostetaan "tssssssss" -äänellä. Punaposkisen saunojan touhuja on hauska seurata kun hän keksii kuupalla, löylykauhalla, ämpärillä ja vadilla vaikka mitä tekemistä. Suihkussa on vähintään yhtä hauskaa kun Manna tutkii kaikki pesuainepullot läpi, lotraa vedellä ja nauraa siinä sivussa alastomalle itselleen ja vanhemmilleen ("piimpaa, piimpaa, heheeeee!")

Sauna on yksi asia, josta luopuminen oli vaikeinta nykyiseen asuntoon muuttaessamme. Toinen oli oma piha, ulkovarasto ja ovi suoraan ulos.

"Saunassa minä eläisin ja saunassa minä söisin,

saunassa minä piehtaroisin päivisin ja öisin."

Äiti töissä

Mannan tarha lähti käyntiin erittäin hyvin. Kun minä menin töihin, Manna oli mukautunut tarhaan jo niin hyvin, että harvoin enää itkee hoitoon jäädessään. Se helpotti omaa mukautumistani valtavasti, kun tiesi lapsen olevan hyvissä käsissä.

Työnikin lähti käyntiin ihan kivasti, vaikka kova kiireryöppy löi vasten kasvoja heti kolmantena päivänä. Se ei oikeastaan tullut yllätyksenä, etenkään kun syksy on alallani aina kiireistä aikaa. Oma reaktioni kuitenkin yllätti: vaikka olin henkisesti valmistautunut entisenlaiseen kiivaaseen tahtiin ja pitänyt itseni aika hyvin ajan tasalla maailman menosta, silti hektisyys jollain tavalla järkytti. Olenhan elänyt aivan toisenlaista elämää puolitoista vuotta, omilla säännöilläni. Sitten yht äkkiä joku muu saneleekin päiväohjelmani! Päänikin tuntuu paljon pehmeämmältä, joten ehkä ÄO:ni ei olekaan palautunut ihan ennalleen raskauden jälkeen...

Nyt onkin pidettävä kieli keskellä suuta, sillä olen joutunut tekemään nämä kolme viikkoa pitkää päivää melkein joka päivä, mikä tarkoittaa sitä, että olen nähnyt Mannaa hereillä korkeintaan tunnin. Ja lasta on ihan kamala ikävä, kun häntä ei yht äkkiä näekään tarpeeksi. Se olo kun tulet illalla kotiin ikävän vallassa ja lapsi menee melkein heti nukkumaan, on niin turhautunut, että itku välillä tulee.

Sen lisäksi kun rankan päivän jälkeen on vihdoin kotona ja haluaisi tytön syliinsä, lapsi alkaakin heti kiukutella. "En tule syliin, et tule viereen kun syön, enkä halua iltapesulle sinun kanssa." Kaikki on sujunut loistavasti siihen asti kun äiti tulee ovesta sisään. Ymmärrän että se on kapinointia yht äkkiä paljon poissa olevaa äitiä kohtaan.. Vaikka kuinka tiedän kiukuttelun syyn, tuntuu se silti pahalta. Silloin tunnen olevani huono äiti. Miksi minä saan tällaista kohtelua kun tulen kotiin? Miksi iskää mentiin iloisena ovelle vastaan hänen tullessa töistä silloin kun olin lapsen kanssa kotona, vaikka hänkin oli ollut päivän poissa? Kuulemma siksi, että äiti on läheisin ja siksi raaimmassa asemassa. Mutta onhan mieskin lapsen kanssa todella paljon ja läheinen! Silti. Hän ei ole elänyt lapsen kanssa sitä pisintä arkea, mitä minä. Näin se kuulemma on.

Ne illat, joina olen päässyt lähtemään suht normaaliin aikaan on lapsikin hyvällä tuulella, oma olo tuntuu vielä energiseltä ja asiat tuntuvat hymyilevän. Luksuksen tuntu.

Eräänä päivänä lounastauolla tuli puhetta tästä aiheesta. Toiset lasten vanhemmat rohkaisivat minua, keltanokkaa, kertomalla samanlaisista kokemuksistaan. Lisäksi he sanoivat, että pitää vaan olla tiukka töiden kanssa, koska perhe menee edelle. Niinpä, mutta miten ne asiat pystyy tehdä ajallaan? Ei kannata ottaa liian pitkiä hommia. Mutta mitä jos seuraavan päivän palaverissa pitää näyttää jotain valmista? Se on vaikeaa ja tuntuu tosi pahalta sanoa ei, mutta täytyy vaan olla tiukka.

Tuntui lohduttavalta kuulla, että muutkin painivat samanlaisten ajatusten kanssa.

Olen kova tekemään töitä ja ennen kuin kieltäydyn työtehtävästä, rima on korkealla. Kotona oleva aikuinen ihminen kyllä ymmärtää työkiireet (tiettyyn pisteeseen asti), mutta lapsi ei. Nyt onkin pakko kasvattaa itsensä tiukemmaksi ja yrittää olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, että täytyy sanoa useammin ei kuin ennen.

Sillä perhe tulee ykkösenä.

Pientä tasapainoa on tuonut vapaat maanantait ja onkin ihanaa kun saan viettää vielä aikaa tytön kanssa kotona. Tai kaksihan niitä vapaapäiviä on vasta ollut, sillä ekalla viikolla olin töissä maanantaista lähtien. Viime viikolla kävimme Mannan kanssa vanhaan tuttuun tapaan polkupyörällä leikkipuistossa ja näimme kavereitakin. Vaikka tunnelma omassa päässä on vähän erilainen uuden vaiheen alkaessa, silti tutun ohjelman jonkinlainen ylläpitäminen tuo mukavaa hyppyä "vanhaan" elämään. Onhan siinä samalla tietynlaista haikeuttakin, sillä sitä "vanhaa" ei saa enää koskaan kokonaan takaisin. Uskon, että työnsä aloittaneilla äideillä nämä ajatukset eivät ole alussa mitenkään harvinaisia.

Yleisesti ottaen fiilikseni ovat kuitenkin hyvät. Pidän työstäni ja lapseni viihtyy päiväkodissa päivä päivältä paremmin. Tiistaisin, pitkän viikonlopun jälkeen hän jopa hihkuu tullessamme tarhan eteiseen ja osoitelee innoissaan tuttuja juttuja. Kun vaan saan vielä aikatauluni kohdilleen niin asiat loksahtavat varmasti paikoilleen.

Uhman esiaste?

Manna on vuosi ja 7 kk:n ikäinen ja uhma nostaa päätään. Vai menenkö nyt siihen kuuluisaan lankaan ja ajattelen myöhemmin, että tämä vasta sitä uhmaa onkin? Uskon kuitenkin, että elämme nyt jonkinlaista esiastetta. Asiat pitäisi saada tehdä itse ja sitten tulee kiukku jos erehtyy auttamaan (tai yrittämään siinä). Lapsi kokeilee rajojaan ja testaa meidän pinnaa. Merkillisiä hetkiä on jatkuvasti, joista esimerkkejä tässä:

Lapsi haluaa syliin, mutta sylissä hän haluaa heti pois. Kun hänet laskee maahan, hän heittääkin jalat veteliksi ettei haluakaan pois. Sylissä alkaa taas kiemurtelu. Hmm.

Mannalla on nälkä ja hän ilmaisee sen tavallisella namnam-kommentillaan. Menemme syömään, mutta kun ruoka on edessä, alkaa kiukkuaminen ja pois pyrkiminen. Hmm.

Illalla tyttö saa normaalin unimaitoannoksensa. Juotuaan Manna sanoo "kiitti" ja ojentaa pullon. Kun otan sen, hän alkaakin huutaa sitä takaisin. Kun annan sen, hän sanoo kiitti ja ojentaa minulle. Hmm. (No tätä ei ole käynyt kuin kerran tai kaksi, koska normaalisti Manna jää sänkyyn ihan tavalliseen tapaan.)

Manna haluaa katsoa Muumeja. Kun myönnyn, että ok saat katsoa, lataan DVD:n koneeseen ja ensimmäinen jakso alkaa, Manna painaa DVD-luukun auki ja ottaa levyn ulos. Sanon että jos kerran alat pelleillä niin ei sitten katsota. Manna alkaa tivata levyä takaisin. Kokeilen toisen kerran ja kun sama toistuu taas, otan levyn kokonaan pois huudon säestyksellä. Hmm.

Olemme kaupungilla ja Manna saa pitää Unikkia sylissä kun väsyttää. Sitten hän intoutuu heittämään Unikkia rattaista katuun (yleensä Unikin käsi on pujotettu rattaissa olevaan tuttinauhaan juuri tästä syystä, mutta aina en jaksa sitä laittaa) ja alkaa tietenkin heti kiukutella kun ystävä on maassa. Annan sen hänelle takaisin ja kun kaveri lentää vielä kerran, takavarikoin lelun kokonaan itselleni. Manna tietenkin kapinoi. Hmm.

Lapsi kokeilee rajojaan ja vanhempiensa pinnaa. Minulla on lyhyempi pinna kuin miehellä, mutta tärkeintä on, ettei lapsi anna pompottaa maailman ääriin asti. Minun raja tempulle on kaksi kertaa ja sitten pistän tilanteen poikki. En halua alkaa pompoteltavaksi, vaikka joskus se tuntuisi helpoimmalta ratkasulta. Toki joskus annan vaan mennä. Lapsi tietenkin kapinoi kun hänen elämäänsä rajoitetaan, mutta unohtaa asian tosi nopeasti kun uusi kiinnostuksen kohde on jo edessä. Tämän ikäisen lapsen huomio on vielä helppo siirtää muualle ja tilanne sujuu taas.

Luin joskus hyvän lauseen, olikohan se siitä vanhasta kunnon Suomalaisesta vauvakirjasta: vanhemman täytyy opetella kestämään lapsen pettymyksiä. Tottahan se on. Jos vanhempi ei kestä lapsen kiukuttelua ja heltyy antamaan jatkuvasti periksi, lopputuloksen voi arvata. Toinen hyvä ohje on yrittää pitää mielessään, ettei pienelle lapselle ole hyvä antaa liikaa vahtoehtoja tai hän hämmentyy ja ahdistuu. Se näkyy käyttäytymisessä monella eri tavalla. Jos vaihtoehtoja täytyy antaa, ne kannattaa supistaa mahdollisimman pieniksi: Ei siis näin: "minkä värisestä mukista haluat juoda?", vaan "otatko maitoa sinisestä vai punaisesta mukista?" Tai ei näin: "valitse tästä karkkihyllystä mitä haluat.", vaan "otatko lakun, suklaapatukan vai pussin?" No nyt menin ajassa vähän edelle, nämä tulevat vähän myöhemmin, mutta jonkinlaisia vaihtoehtotilanteita tulee myös näinkin pienelle lapselle kuin Manna nyt on ja linja on hyvä yrittää pitää yksinkertaisena, jotta lapsi tuntee olonsa turvalliseksi.

Manna kapinoi välillä kunnolla ihan pienistäkin jutuista. Riittää, kun hetki on mahdollisimman otollinen ja raivarin ainekset ovat siinä. Manna on raivarin saadessaan sellainen, ettei halua läheisyyttä. Tyypillinen reaktio on"älä koske minuun" ja jos jompi kumpi meistä erehtyy silittämään häntä lohduttavasti, käsi huitaistaan vihaisesti pois. Siinä tilanteessa ei voi muuta kuin odottaa pahimman kiukun laantumista, jonka jälkeen Manna tulee ulos vihakuorestaan ja haluaa lohtua. Sitten kelpaavat syli, silitys ja Unikki. Tajusin jokin aika sitten, että Manna käyttäytyy suuttuessaan aivan samoin kuin minä: raivon leiskumista kestää hetken aikaa, sitten itketään (tai molempia samaan aikaan). Näiden vaiheiden aikana en voi sietää kosketusta tai lohtua, vaan suutun niistä entistä enemmän. Näistä laannuttuani tulee "ressukka" -olo, jolloin haluan mennä toisen kainaloon. Tämän asian tajuaminen auttoi ymmärtämään Mannan raivokohtauksen vaiheet.

Kerran Manna heilutti päätään vaarallisen lähellä sängyn reunaa. Kun sanoin että älä tee noin tai pää voi osua sänkyyn, homma tietenkin jatkui. Sekunnin murto-osan päästä pää kolahti sänkyyn ja tuli kova itku. Yleensä jos Manna satuttaa itsensä, hän haluaa heti lohdutusta. Tällä kertaa itku oli raivoa ja hän pakeni kaksinkerroin olevan patjan (jota pidämme öisin Mannan sängyn vieressä kierähtämisen varalta) sisään. Häntä selvästi suututti ja hävetti. Manna ei nimittäin yleensä peittele itseään kun sattuu tai suuttuu. Nyt peitteli.

Edellä mainitut tilanteet eivät ole jatkuvia, vaan Manna on onneksi edelleen suurimmaksi osaksi oma itsensä. Tällaiset tilanteet kuitenkin ovat yleistyneet ja jonkinlaisia episodeja kyllä käydään läpi päivittäin. Nyt olemme saaneet jonkinlaista esimakua siitä, miten kasvatusasiat ja ratkaisut ovat teoriassa niiiiin helppoja, mutta käytännössä tilanteet eivät olekaan niin yksinkertaisia. Toki ymmärsin sen jo etukäteen, mutta nyt sen todella tietää. Ja me olemme vasta puolitoista vuotiaan vanhempia. Oma tahto sen kuin kasvaa ja rajoja etsitään. Temperamenttia ja tunteen paloa löytyy!

Näkymätön Manna

Mannahan on leikkinyt jonkin aikaa sitä Missä Manna -leikkiä, jossa hän laittaa silmät kiinni, jolloin me emme muka näe häntä. Tänään oli pitkästä aikaa tosi levotonta menoa nukkumaan mennessä: Manna hyppi sängystä pois ihan jatkuvasti. Hän on oppinut myös avaamaan ovia, joten mikään ei tuntunut pitävän Mannaa huoneessaan. Mies meni sitten huoneen ovelle ojentamaan tuota karkuria. Manna yritti jonkin aikaa purjehtia iskän ohi, jonka jälkeen keksi laitta silmät kiinni. "Näkymättömänä" hän sitten alkoi taas yrittää ohitusta. Aika fiksua!

Toisen tarhaviikon alku

Aloitin eilen työt ja nieleskelin kyyneliä kun veimme yhdessä Mannan tarhaan. Tuntui jotenkin niin konkreettiselta se kaikki, kun itsekin lähti töihin, eikä kotiin sadan metrin päähän.. Manna jäi sinne eilen hienosti, ei itkenyt yhtään ja tuli ikkunaan vilkuttamaan tädin kanssa. Päivä oli mennyt hienosti, Manna ei ollut itkeskellyt juurikaan ja kun mies haki hänet iltapäivällä, Manna oli pihalla leikkimässä muiden kanssa. Tyttö tuli innoissaan tervehtimään iskää, mutta hetken päästä juoksi takaisin leikkeihin.

Tänään saimme tytön kanssa taas luksusaamun kun iskä pääsi jälleen mukaan viemään. Manna oli ensimmäinen tarhassa ja sai tädiltä oikein erityishuomiota. Hän on selvästi ottanut lempitädikseen erään venäläissyntyisen naisen, joka meille silloin keväällä esitteli paikkoja. En voi moittia, sillä hän todella on mahtava tyyppi. Manna hihkui hänet nähtyään ja täti pyysi Mannaa syliin. Tämä kömpikin sinne samantien. Hymyn säestyksellä meille sanottiin hei hei. Olipa hieno tunne jättää noin iloinen lapsi hoitoon. Nyt selvästi näkee, että Manna on alkanut kotiutua tarhaan oikein kunnolla ja nauttii olostaan.

Minä poljen, sinä ohjaat...

Työkaverini tarjosi Facebookissa poikiensa ihanaa perinteistä kolmipyörää. Tai oikeastaan pyörää oli käyttänyt vain toinen heistä, sillä nuorempi jätti tämän väliin ja siirtyi suoraan potkupyörään. Meillä on ollut puhetta pikku pyörästä, mutta vaikka Manna on tosi kiinnostunut pyörällä ajamisesta (käytännössä pyrkii kaikkien vieraiden lasten pyörien selkään), ainakaan minulla ei ole ollut vielä kiirettä hankkia sellaista. Sanoinkin miehelle että katsotaan ensi kesänä sitten. Nyt kun tilanne kuitenkin tuli eteen ihan itsestään, kysyin mitä kaveri pyytää pyörästä. Kuulemma ei rahaa, joku hyvä viini riittää. Kaupat tuli! Ostimme hänelle kaksi pulloa ja haimme pyörän tänään. Se on tosi hyvässä kunnossa. Kotona vein pyörän suihkuun ja nyt se on kuin uusi.

Testitilanteessa Manna arvatenkin hihkui onnesta. Kotipihalla mies viritti narut molempiin sarviin, jotta voi vetää ja samalla avittaa ohjaamisessa. Mannan jalat ylettyvät polkimille juuri ja juuri ja hän on hoksannut niiden funktion, mutta koordinaatiossa on vielä vähän hiomista. Siitä se lähtee!

Pyörän testaamista heti kun pääsimme kotiin. Manna nauroi ääneen kun iskä veti naruilla.

Kotona pyörä pääsi suihkuun ja kiiltelee nyt kuin uusi.

Isojen tyttöjen sänky

Manna siirtyi tämän viikon alussa pinnasängystä tavalliseen lasten sänkyyn. Pinnasängyn laita oli ollut alhaalla elokuun alusta alkaen ja eipä aikaakaan kun Manna alkoi tulla pois sieltä jo ilman tuoliakin. Kaikki sujui tosi hyvin. Niinpä etenkin mieheni halusi kokeilla Mannan siirtämistä tavalliseen sänkyyn. Minä vastustelin jonkin aikaa, kunnes annoin periksi.

Tavoitteena oli tietenkin hankkia mahdollisimman pitkäikäinen sänky, joten katselimme sellaisia jatkettavia. Muutaman huonekaluliikkeen sivuilla surffailu paljasti, että ihan halvimmatkin lasten sängyt ovat yllättävän hintavia. Ajattelin että mennään taas Kierrätyskeskukseen haistelemaan, sieltähän löysimme Mannalle 60-luvun pinnasängynkin. Sitten eksyin huuto.nettiin katselemaan käytettyjä Muuramen sänkyjä. Minulla ja siskollani oli sellaiset (ei säädettävät, mutta ne vähän isommat Jungmannit, jotka saa myös kerrossängyksi) ja ne olivat meillä pikkutytöistä teineihin asti. Silmiini osui muutama Jolla-säätösänky. Tiedän että Muuramen sängyillä on hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta ne olivat räjähtäneinäkin yllättävän tyyriitä: jotkut huudot heiluivat jo kahden ja puolen sadan tienoilla, vaikka kaluste oli aika huonossa kunnossa. Sitten huomasin, että yksi myyjä kauppasi sänkyään Osta heti -hintaan satasella. Muita samanlaisia sänkyjä kauppaavien tapausten perusteella arvelin, että sängyn hinta todennäköisesti päätyisi reilusti korkeammaksi, jos alkaisin ostaa sitä perinteisesti huutamalla. Kuvan perusteella se näytti olevan oikein hyvässä kunnossa, vaikka myyjäkin oli ostanut sen käytettynä. Myyjä vaikutti kaikesta päätellen huolelliselta ihmiseltä, mitä pidin hyvänä merkkinä. Juttelin äitini kanssa hetken puhelimessa ja hän sanoi että kannattaa ostaa. Sitten ostimme. Mies haki sen aika lähellä asuvalta myyjältä vielä samana iltana. Mukana tuli todella laadukas (ja puhdas), yhdellä lapsella ollut Familonin patja ja jatkopala. Sänky oli tosi siistissä kunnossa, vaikka tottakai siinä näkyi kolhuja ja normaaleja elämisen jälkiä. Minusta sellainen tuo kalusteeseen mukavaa luonnetta.

Manna pääsi testaamaan sänkyä heti samana iltana. Hyvä että sain pedattua lakanat sänkyyn kun Manna oli niin hössissään: hän laukkasi innoissaan ympäri kotia ja sukelsi välillä peiton alle. (Manna on oppinut leikkimään nukkuvaa niin, että hän vetää peiton tai viltin päälleen, laittaa silmät kiinni ja on kuorsaavinaan. Näyttää ja kuulostaa aika koomiselta.) Kun tuli unen aika, arvata saattoi, että touhu meni aikamoiseksi pelleilyksi nyt kun matalasta sängystä oli maailman helpoin tulla pois. Manna kävi olkkarin nurkalla huutamassa "kukkuu" ja juoksi äkkiä takaisin peiton alle. Välillä hän kävi vaan kurkkimassa meitä voitonriemuinen hymy naamallaan ja kun komensimme hänet takaisin, hän lähti riemunkiljahdusten saattelemana karkuun. Olimme jo koonneet pinnasängyn osiksi, joten meidän oli lopulta laitettava Manna matkasänkyyn nukkumaan. Siellä uni tulikin heti ja loppuyö meni aika rauhallisesti.

Seuraavana iltana laitoin Mannan huoneeseen rauhoittavaa sademetsän ääniä sisältävän levyn soimaan. Eräs ystäväni oli rauhoittanut levottoman kissansa uneen samaisella soitannalla, joten päätin piruuttani kokeilla sitä. Levyllä on sateen ropinaa, puron solinaa, linnun laulua ja kaikkea ihanaa. Manna nukahti nopeasti ja uinui kuin tukki aamuun asti. Siitä lähtien hän on jäänyt sänkyyn tosi hyvin rauhoittavan sateen ropinan säestyksellä. Joinakin öinä hän on kävellyt meidän huoneeseen, mutta pääosin yöt ovat menneet rauhallisesti. Sängyn vieressä on öisin patja siltä varalta, jos Manna sattuu pyörimään niin paljon että tippuu. Sänky on niin matala, että patjan kanssa pudotuksesta tulisi lähinnä kierähdys, joten en ole kovin huolissani. Tilasin kuitenkin varmuuden vuoksi turvalaidan (48€), joka näkyy tuossa aikaisemma Jolla-linkissä. Mahtaa näyttää huvittavalta kun vanhaan sänkyyn laitetaan tuliterä valkoinen laita. Koska sängyn pääty on aika matala, laitoin sinne pystyyn patjan jatkopalan välttämään mahdollisilta pään tömähdyksiltä.

Olin ensin sitä mieltä, että on liian aikaista siirtää Manna tavalliseen sänkyyn, mutta mies oli vakuuttunut, että alku olisi ollut kuitenkin samanlaista pelleilyä, tehtiinpä vaihto nyt tai kaksi vuotiaana. Varmasti ihan totta. Vaikka jälken päin ajateltuna ajankohta ei varmasti ollut siltikään paras mahdollinen myöskään siksi, että Mannalla oli menossa ensimmäinen tarhaviikko. Ehkä liikaa uusia juttuja pienelle aikavälille, mutta onneksi Manna tuntuu kotiutuneen uuteen sänkyynsä hyvin, menee sinne tosi mielellään ja nukkuu oikein hyvin.

Iltamaitoa uudessa sängyssä.

Tarhalaisen eka viikko

Päivä 1.

Veimme Mannan yhdessä tarhaan n. klo 7.45. Mies auttoi tyttöä aamupalan kanssa sillä aikaa kun täyttelin loppuja tietoja Mannan papereihin. Puuroa meni ihan hyvä annos. Sen jälkeen jatkettiin leikkejä. Mies lähti töihin ja minä jäin vielä Mannan kanssa. Lähdin noin klo 9 ja Manna huusi kuin syötävä. Hoitaja piti häntä sylissä ja lohdutti. Jo eteisessä kuulin, että itku laantui. Hain Mannan tarhasta lounaan jälkeen. Hän oli kuulemma ollut oikein reipas, mutta välillä oli tullut pientä itkua. Porukka oli ollut pihalla sateesta huolimatta. Kuravaatteet pääsivät heti käyttöön! Hakiessani häntä Manna tuli hihkuen vastaan halaamaan. Hänelle oli annettu Unikki, mitä hän piteli tiukasti sylissä. Olin antanut ohjeen, että sen voi antaa jos Manna on itkuinen tai muuten pelokkaan oloinen. Kotona nukahti päikkäreille melkein välittömästi. Tyttö oli loistavalla tuulella koko loppupäivän, mistä voi päätellä että hän viihtyi oikein hyvin.

Päivä 2.

Vein Mannan taas samaan aikaan. Autoin aamiaisen kanssa ja sitä meni taas ihan hyvin – pikku alkuhangottelun jälkeen. Näkkäri auttoi keskittymään. Puuron jälkeen mentiin leikkimään. Mannaa kiinnosti erityisesti Lego-eläimet. Lähdin hieman eilistä aikaisemmin ja Manna jäi leikkimään ihan coolisti. Huomasin eteisessä, että olin unohtanut laittaa Mannalle tossut. Hän liukasteli eilen paljon, joten päätin antaa ne vaivihkaa oven raosta hoitajalle. (Manna oli leikkimässä ihan toisessa huoneessa). Juuri sillä hetkellä tyttö sattui käppäilemään siitä ohi ja sai tietenkin minut nähdessään kovan itkukohtauksen. Hoitaja piteli Mannaa sylissä ja lohdutti. Tuntui surulliselta lähteä.

Ryhmä oli taas sateesta huolimatta ulkona. Kuivauskaappi humisikin ahkerasti kuivattasessaan märkiä kuravaatteita. Hain tytön taas samaan aikaan lounaan jälkeen, jonka oli syönyt hyvin (2 lautasellista jauhelihakeittoa). Hän oli taas innoissaan minut nähdessään, esitteli eteisen katossa olevia paperilintuja ja seinällä olevia kuvia. Hoitajat olivat antaneet taas Unikin välillä lohdutukseksi ja Manna olikin siihen kuin liimattu. Kotona nukahti yhtä nopeasti kuin eilenkin ja oli erinomaisella tuulella koko päivän.

Päivä 3.

Olin taas hetken Mannan kanssa ennen kuin lähdin. Nyt lähdin jo ennen aamupuuroa ja Manna jäi taas itkemään hoitajan syliin. Itku kuulemma laantuu aina aika nopeasti kun lähden pois, mutta tuntuu se silti tosi kurjalta. Puuroa oli mennyt hyvin. Päivän mittaan oli tullut pientä itkua aina välillä, mutta sitten taas kaikki oli mennyt hyvin. Manna söi lounaan hyvällä ruokahalulla. Tänään oli eka päikkärikokeilu. Mannalle annettiin ohjeeni mukaan Unikki ja tutti. Vähän aikaa oli katsellut ympärilleen ja nukahtanut sitten. Siis samalla tavoin kuin kotona, jeee! Unet olivat kaikenlisäksi pitkät! Unien jälkeen välipalaa, joka maistui myös. Tulin hakemaan sen jälkeen. Manna hihkui taas innoissaan, halasi ja esitteli jälleen eteisen katossa olevia paperilintuja, seinässä olevia muumikuvia jne. Päivä oli kuulemma mennyt hyvin. Välillä taas pientä itkua, muttei kummempaa. Reipas tyttö kuulemma. Unikkia hoitajat olivat joutuneet maanitella pois ihan tosissaan ja lopulta se onnistui käsinuken avulla.

Päivä 4.

Mies pääsi taas mukaan viemään Mannaa. Hetken sisällä oltuamme lähdimme yhdessä pois. Manna jäi taas itkemään hoitajan syliin, mutta oli taas laantunut aika nopeasti. Ruoat olivat maistuneet tavalliseen tapaan. Unet sujuivat samaan tapaan kuin eilen – erinomaista! Nyt hoitajat olivat ottaneet Unikin kanssa vähän kovemman otteen, eli he antoivat sen vain unille. Se on hyvä, sillä sanoinkin heille, että joskus Unikin kanssa saa olla aika raaka tai Manna lutsuttaisi sitä koko ajan. Manna oli ollut ihan ok sen kanssa, ettei Unikkia saanut kuin unen ajaksi. Päivä oli mennyt taas oikein hyvin: tyttö leikki reippaasti. Välillä, etenkin siirtymätilanteissa, tulee pientä itkua. Hain Mannan taas välipalan jälkeen ja hän näki minut jo ovessa olevasta ikkunasta kun tulin eteiseen. Sieltä hän osoitteli ja hihkui. Iso halaus ja paperilintujen, lelujen ja seinäkuvien esittelyä. Kovaa höpötystä. Hän kertoi selvästi, mitä kaikkea sitä onkaan päivän aikana tehty.

Päivä 5.

Mies tuli taas mukaan viemään Mannaa. Lähdimme jälleen yhtä aikaa pois ja Manna jäi huutamaan hoitajan syliin. Eteisessä kuulimme, että itku loppui melkein heti ja Manna olikin jo vilkuttamassa meille ikkunassa hoitajan kanssa. Päivä oli mennyt taas oikein hyvin. Pientä itkua taas siirtymävaiheissa (esim. kun tullaan ulkoa sisälle, mennään syömään tms), mutta tyttö reipastuu selvästi päivä päivältä. Lounaaksi syöty kasvislasagne ei ollut maistunut kovin hyvin, mutta jonkin verran kuitenkin. Uni oli tullut yhtä hyvin kuin aikaisemminkin ja kestänyt puolitoista tuntia. Manna heräsi hymyillen ja se tarkoittaa sitä, että tyttö tuntee olonsa jo kodikkaammaksi. Olen tosi iloinen, että syöminen ja nukkuminen sujuvat tarhassa yhtä hyvin kuin kotona!

Haimme Mannan yhdessä: miehellä on perjantaisin lyhemmät päivät, joten oli kivaa kun hän pääsi mukaan. Manna juoksi taas heti syliin ja höpötti iloisesti.

Hoitajat ovat ihan huippuja! Minusta on myös mahtavaa, että tarhassa on niin säännöllinen rytmi. Lapsi oppii odottamaan, mitä seuraavaksi on vuorossa ja näin tuntee olonsa turvallisemmaksi. Koska tykkään pitää kotonakin säännöllisiä rytmejä, on hienoa että tarhassa sama meno jatkuu. Ja mikä parasta: rytmit ovat samat, mitkä kotonakin. Ei tarvitse siis vääntää Mannan kelloa yhtään tarhaa varten, mikä helpottaa sinne mukautumisessa. Maananaina onkin sitten "tositoimet" kun menen itsekin töihin. Onneksi Mannan päivistä ei tule kovin paljon aikaisempia pitempiä, sillä mies pääsee usein kotiin jo klo 15 paikkeilla.

Leikkimässä omalla pihalla.

Lisää vauhtia, ei tunnu missään!

Manna nauraa hervottomasti kun iskä antaa keinussa kovat vauhdit.

Nam nam

Mannalla on juhlat: saa syödä kuivattuja banaaneja sohvalla ja katsoa Muumeja. Nam!

Kirje tyttärelle

Kultaseni, täytit eilen 1,5-vuotta. Sinusta on tullut jo niin iso, etten oikein ymmärrä sitä itsekään. Osaat jo vaikka mitä ja olet aika omatoiminen tyttö. Olet yhtä aurinkoinen kuin aina ennenkin ja sinusta saa aina kaverin kaiken maailman puuhiin. Sinuun puree samanlainen pieruhuumori kuin iskään ja minuunkin, joten eipä ole omena kauas puusta pudonnut! Olet välillä aikamoinen metkuilija ja huijaatkin meitä joskus niin taitavasti, että meidän on iskän kanssa pidettävä kieli keskellä suuta, ettemme lennä lankaan!

Sinä muutut koko ajan vain "ihmismäisemmäksi", koska ymmärrät niin paljon asioita, puhetta ja ilmeitä. Minusta on jännittävä nähdä, miten opit uutta melkein joka päivä. Olet todella tarkkasilmäinen ja omaksut sellaisia asioita, joihin emme edes kuvitte sinun kiinnittävän huomiota: olet esimerkiksi kesän aikana oppinut avaamaan DVD-soittimen, laittamaan levyn sinne ihan oikein ja laittamaan luukun kiinni. Sen jälkeen tulet ojentamaan kaukosäätimen, että laita Muumit pyörimään! Haluaisit käyttää meikkisutejani ja kun annan sinulle sellaisen käteen, alat sivellä sillä kasvojasi viehkeästi ja katsot keimaillen peiliin. Osaat syödä itse, pukea helpot kengät jalkaan, riisua osan vaatteista, juoda mukista, siivota, kiivetä, laskeutua, juosta, melkein hyppiä, kiusata, piiloutua, suukottaa, halata, hyräillä, sanoa sanoja, harjata hampaita ja hiuksia ja tehdä vaikka mitä. Tiedät aika hyvin, missä kaapissa on mitäkin meillä kotona.

Käyn edelleen monta kertaa illassa katsomassa kun nukut. Enkä ole vähentänyt sitä tapaa, että haistelen päätäsi jatkuvasti. Tuoksut maailman parhaalle.

Olet kiltti ja helppo lapsi, mutta osaat sinä kyllä aika jääräkin olla. Sinulla on selkeä päämäärä ja yrität tehdä kaikkesi, että saat sen. Joskus minulla meinaa mennä hermot kun olet oikealla kiusankappaletuulella, mutta pian sitten annat taas armoa. Sinä olet aika temperamenttinen ja kovatahtoinen tyttö, mikä on hyvä. Sehän tarkoittaa vaan sitä, että tulet pärjäämään.

Ensi viikolla sinä aloitat tarhan ja vaikka minulla on todella haikea olo, olen samalla ihan luottavaisin mielin. Sinä olet niin hyvin uusiin tilanteisiin ja ihmisiin mukautuva, että luulen sinun viihtyvän. Itku minulle tulee ihan varmasti silti kun ensimmäisen kerran sinut jätän sinne yksin. Onneksi pääsit niin mukavaan hoitopaikkaan.

Paljon onnea, rakas 1,5-vuotias tyttäreni!

Oodi miehelle

Onhan se niin, että mies tekee asiat tietenkin väärin, päin P:tä tai vähintäänkin huonommin kuin minä. Ja jättää ne kesken melkein aina. Tai ei vaan muka muista. Tai ei ajattele asiaa tarpeeksi monimutkaisesti, syvällisesti tai muuten vaan kaikkien mahdollisten ihmisten näkökulmasta. Sitten mies vielä ihmettelee, miksi nainen mussuttaa ja kiukkuaa. Enhän minä nyt mussuttamisen ilosta mussuta, siihen on tietenkin aina pätevä syy.

Mutta. Ettei oleellinen jäisi varjoon, on pakko antaa vähän ylistystäkin. (Imelää tekstiä ja puhetta vierastavat, lopettakaa lukeminen tähän.) Minulla ei ole mitään valittamista siinä, etteikö meillä hoidettaisi asioita tasa-arvoisesti. En ole koskaan joutunut tuskastumaan, etten pääsisi minnekään tai saisi viettää omaa aikaa. Mies ei koskaan kieltäydy lapsen kanssa olosta. Hän ei pidä sitä uhrauksena. Hänellä on aina aikaa perheelle.

Kotitöistä riitely on minulle vieras käsite. Tosin mies ei aina tee asioita oma-aloitteisesti, mutta jos pyydän tekemään jotain, hän harvoin sanoo ettei tee tai jaksa. Mies tekee jopa ruoat 98%:sesti. Koska hän pitää kokkauksesta ja minä siivoamisesta, työjako on itsestään selvä.

Lapsen hoidon kanssa meillä on ollut alusta asti ihan tasaväkinen tilanne: koska Manna on ollut korvikelapsi (hui, kuulostipa kamalalta. Korvikelapsi.), myös mies pystyi hoitamaan lasta vauva-ajasta alkaen mihin aikaan tahansa. Ja hän myös halusi. Sen ansiosta isän ja tyttären side on oikeastaan yhtä vahva kuin äidin ja tyttären. Olen saanut aina levätä jos minulla on univelkaa (paitsi miehen töissä ollessa). Jos meinaan turhautua kun en saa tehdä rauhassa jotain, mies saattaa lähteä Mannan kanssa ulos jotta saan vaikka siivota kunnolla alusta loppuun. Sekin on win-win-tilanne: minä rakastan siivota yksin ja isä rakastaa tyttärensä kanssa puuhailua. Mies saa sitäpaitsi siitä kaksinkertaisen ilon, kun ei tarvitse siivota.

Minä ja lapsi saamme molemmat rakkautta ja helyyttä. Olen iloinen, että mieheni on tunteellinen ja ja romanttinen. Hän on jopa itse ylpeä siitä, että on pehmo. Mutta mitä sitten oikein mussutan, jos miehessäni on nämä kaikki hyvät puolet? Välillä tulee katsottua tilanteita liian läheltä, jolloin todellisuus unohtuu.

Rakas mieheni. Vaikka olenkin välillä kamala mussuttava akka (niin siis tietenkin vain aiheesta), sinä olet silti lapsemme lisäksi kaikkein tärkein asia maan päällä ja kyllä sinä sen tiedätkin. Elämä ilman sinua olisi tyhjää ja tyhmää. Olemmehan me kasvaneekin yhdessä aikuisiksi ja olleet yhdessä 14 vuotta, teininä seurustelut siihen päälle. Vaikket olekaan ajatustenlukija (vaikka välillä se olisikin ihanaa), ymmärrät minua parhaiten koko maailmassa. Olen ylpeä, että olemme niin hyvä pari. Minä rakastan sinua.