Toisen tarhaviikon alku

Aloitin eilen työt ja nieleskelin kyyneliä kun veimme yhdessä Mannan tarhaan. Tuntui jotenkin niin konkreettiselta se kaikki, kun itsekin lähti töihin, eikä kotiin sadan metrin päähän.. Manna jäi sinne eilen hienosti, ei itkenyt yhtään ja tuli ikkunaan vilkuttamaan tädin kanssa. Päivä oli mennyt hienosti, Manna ei ollut itkeskellyt juurikaan ja kun mies haki hänet iltapäivällä, Manna oli pihalla leikkimässä muiden kanssa. Tyttö tuli innoissaan tervehtimään iskää, mutta hetken päästä juoksi takaisin leikkeihin.

Tänään saimme tytön kanssa taas luksusaamun kun iskä pääsi jälleen mukaan viemään. Manna oli ensimmäinen tarhassa ja sai tädiltä oikein erityishuomiota. Hän on selvästi ottanut lempitädikseen erään venäläissyntyisen naisen, joka meille silloin keväällä esitteli paikkoja. En voi moittia, sillä hän todella on mahtava tyyppi. Manna hihkui hänet nähtyään ja täti pyysi Mannaa syliin. Tämä kömpikin sinne samantien. Hymyn säestyksellä meille sanottiin hei hei. Olipa hieno tunne jättää noin iloinen lapsi hoitoon. Nyt selvästi näkee, että Manna on alkanut kotiutua tarhaan oikein kunnolla ja nauttii olostaan.