Newsflash!

No niin ja tulihan se alahammaskin esille, jeee! 14 legoa on nyt plakkarissa.

Manna on oppinut "hyräilemään" joitain kuukausia sitten. Etenkin musiikin tahdissa tai meidän laulaessa alkaa lurittelu. Se on sellaista pientä korkeaa ja hentoa tapailua. Eihän se vielä mitään oikeaa ole, mutta sinne suuntaan menossa. Pari päivää sitten lauloimme Mannalle i-ha-haa, i-ha-haa, hepo hirnahtaa -laulua ja ensimmäisen kerran hän tuli mukaan sanoilla. Se oli juuri tuo i-ha-haa -alku, joka on helppo toistaa perässä. Jännä seurata, minkälainen sävelkorva lapselle jossain vaiheessa muodostuu. Onko perinyt äidin lllloiiiistavan laulutaidon vai iskän vähän vähemmän lllloistavan. :)

Newsflash!

Se Mannan alakulmahammas ei ole vieläkään läpäissyt ientä, mutta sen sijaan yläoikealle on puhjennut kulmahammas ihan vaivihkaa! Se taitaa olla sitten järjestyksessä kolmastoista.

Kesätyttö

Olemme menossa heinäkuussa pariksi päiväksi Turun Caribiaan ja sitä varten Mannakin tarvitsi uikkarin. Reissuun on vielä aikaa, mutta päätin ostaa puvun heti kun hyvän mallinen löytyy. Kriteerit olivat tukevat olkaimet (tosi monessa on vain narut) ja pitkät lahkeet, jotta uimavaipat eivät pursuilisi alta. Juuri oikeanlainen uikkari käveli eilen vastaan Prismassa ja Manna sai sovittaa sitä heti kotona. Tyttö juoksi se päällä peilin eteen ja tuntui olevan aika mielissään. Sen jälkeen hän alkoi huvittuneena silittää ja painella juuri syödystä lounaasta killittävää vatsaansa. Taisi tuntua hassulta sileän uikkarikankaan läpi.

Tämä istuu hyvin!

Iskän antama reppu selässä kaupasta kotiin menossa. Tämän

kapistuksen kanssa täytyy kävellä kotonakin vähän väliä.

Eka oma ravintola-annos

Pidämme ravintoloissa syömisestä ja jatkoimmekin niissä käyntiä jo aika pian Mannan syntymän jälkeen, jotta hän tottuisi niihin. Olemme tähän asti antaneet niissä hänelle omia ruokia ja sen lisäksi kasviksia ja leipää naposteltavaksi omista annoksistamme. Viime perjantaina pistäydyimme kauppareissulla lapsiystävällisessä Chico'sissa ja päätimme ekan kerran tilata Mannalle oman annoksen. Olisimme ottaneet lihapullien kanssa perunamuusia, mutta sitä ei ollut, joten ranskalaisilla mentiin. Pyysimme ranskalaiset suolattomina, mikä oli ihan hyvä senkin puoleen, että lihapullissa sitä tuntui olevan ihan riittävästi. Eihän tuo mitään terveellistä ruokaa ollut, mutta turha alkaa pingottaa pienestä kun lapsi saa muuten ihan normaalia kotiruokaa.

Kun annos saapui, Manna hehkui tärkeydestä ja söi ensin haarukalla ja kun ei enää malttanut, viimeisteli aterioinnin sormineen. Manna osasi myös itse dipata ranskiksia ja lihapullia hienosti ketsuppiin upottamatta ruokia kokonaan sinne. Manna jaksoi syödä vähän alle puolet annoksesta, jossa oli onneksi mukana myös lempparijuttuja – kurkkutikkuja.

Minä vaan vähän katon..

Kukaan ei taida nähdä.. Katsotaas tänne. Ihanaa, täällä on pyyhkeitä järjestyksessä! Otetaas pari ulos, jos vaikka äiti tarvii niitä. Ja keskimmäisestä laatikosta kanssa, ennen kuin äiti tulee motkottamaan kun en minä tee tätä kuitenkaan oikein. Menee viereiset vinoon kun otan nämä väärässä kulmassa ulos!

Kiharapää

Mannan kiharat ovat villiintyneet kesän tullessa. Touhutessa tulee tietenkin lämmin ja päänahasta lähtee enemmän "höyryjä", mikä synnyttää nämä hauskat kiharat. Talvella ne tulevat esiin oikeastaan vain saunan ja suihkun jälkeen.

Kikkarapää iskän kanssa tietokoneella.

Ihojuttuja

Kirjoittelin jokin aika sitten ihojuttua, jossa kerrjoin ihotautilääkärikäynnistä. Sen jälkeen käytimme lääkärin määräämät lääkevoiteet, joista kortisoni tietenkin tehosi, mutta määrätty kosteusvoide ei pitänyt ihoa kurissa: ihottuma palasi takaisin alkupisteeseen ja vieläpä paheni. Kokeilimme tämän jälkeen vielä erästä toista apteekin voidetta, mikä sekin oli yhtä tyhjän kanssa.

Lopulta päätin kokeilla Mannalle minutkin raskausaikana pelastanutta, erittäin kuivalle iholle tarkoitettua The Body Shopin Hemp -vartalovoita. Olen tarkistanut, että tätä saa laittaa jopa vauvoille, joten sitten vaan testaamaan. Ja kas: parin viikon tehokuurin jälkeen Mannan iho on täydellisessä kunnossa ja sen myötä raapiminenkin on helpottanut. Jos tarkkoja ollaan, iho ei ole koskaan ollut noin hyvä sitten parin ensikuukauden. Nyt kun iho saatiin kuntoon, on voinut pitää taukoa ihan kaikista voiteista. Kesällä atooppinen ja tavallinenkin iho tarvitsee muutenkin vähemmän kosteutusta. Toki tämä ihotyyppi menee aaltomaisesti hyvään ja huonoon suuntaan, mutta pääasia, että nyt on löytynyt kosteusvoide joka tehoaa ihan oikeasti!

Se lääkärinainen taisi muuten olla väärässä väittäessään, ettei Mannalla voi olla vielä ruoka-aineallergiaa. Mannalla kyllä lehahtaa iho tietyistä ruoka-aineista, mitä alunperin epäilinkin. Ja miten niin ei voi olla noin pienenä ruoka-allergiaa? Olihan minullakin jo vauvaiässä niin paha ruoka-allergia, että oli helpompi tehdä lista sallituista ruoista kuin niistä mitä en voi syödä...

Newsflash!

Jeee, Manna pääsi toivomaamme päiväkotiin. Hän aloittaa viikkoa annen kuin minä menen töihin. Aikaisempia tätä aihetta käsitteleviä juttujani pääset lukemaan tästä ja tästä.

Newsflash!

Mannan alavasen kulmahammas on puhkeamaisillaan. Ne ovat kuulemma aika tuskallisia ja se onkin ollut jonkin verran havaittavissa. Viime viikolla Manna oli tavallista herkemmällä tuulella ja ruoka maistui hyvin vain satunnaisesti. Sitä kesti muutaman päivän, kunnes helpotti.

Pari päivää sitten Manna äkkäsi sanan "kiitti." Nyt hän toistelee sitä aina kun tuo minulle jotakin, joten aika lähellä sanan oikeaa käyttötarkoitusta ollaan. Manna hehkuu kun saa tärkeänä sanoa tämän sanan tuodessaan jonkin esineen.

Kaikenlaista

Tulihan se sieltä. Oikein odotin, koska tämä uutinen tulee kun erään matkatoimiston mainos "vain aikuisille" -hotelleista tuli ulos. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Onko se niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät halua viettää lomaansa lapsien lähettyvillä? Ja miksi se on niin vaikea hyväksyä? Lapsiperheitä on ajateltu varmaan miljardissa lomakohteessa, joten miksei sellaisia voisi ottaa huomioon, jotka eivät halua lapsiympäristöön?

Jotkut vanhemmat eivät voi kestää ajatusta, että jokin paikka olisi kielletty lapsosilta. Mikseivät he nosta sitten meteliä elokuvista, joihin on ikäraja? Tai ravintoloista, joissa alaikäraja nousee klo 18 jälkeen? Sehän on syrjintää! Tai vastaavasti hehän voisivat alkaa paasata puuhamaissa olevien vehkeiden yläikärajoista. Pitäähän vanhempien päästä niihin, ovathan hekin ihmisiä siinä missä lapsetkin!

On perhelomia ja pariskuntalomia. Molemmat ovat ihania. Minäkin haluan harrastaa tulevaisuudessa molempia. Se, että haluaa viettää kahdenkeskeistä aikaa puolisonsa kanssa ei tarkoita, että rakastaisi lastaan yhtään sen vähempää kuin he, jotka eivät lähde mihinkään ilman jälkikasvuaan. Itse asiassa mielestäni se vasta välittämistä onkin jos malttaa ladata välillä akkujaan. On selvä asia, että helppokin lapsi vie jossain vaiheessa mehuja ja mikäs sen leppoisampi vanhempi kuin levännyt. Tiedän, olen puhunut tästä ennenkin. Aivan varmasti lapsikin kaipaa välillä lomaa vanhemmistaan ja jälleennäkemisen riemu molemmin puolin on mahtava. Väitän myös aika rajusti, että ihminen, joka ei kaipaa missään vaiheessa kahdenkeskeistä aikaa puolisonsa kanssa, ei myöskään kaipaa parisuhdetta. Mitä se sitten kertoo? Puoliso on varmasti tärkeä, mutta millä tavalla? Oman ajan tarve ei välttämättä tule ihan heti, mutta yleensä jossain vaiheessa.

Jokin aika sitten oli hyvä esimerkki eräässä lapsia käsittelevässä ohjelmassa. Keskustelijoina olivat uraäiti ja viiden lapsen kotiäiti. Aiheessa käsiteltiin äidin paikkaa. Kotiäiti sanoi juuri ne stereotyyppiset sanat, joita olen aina vierastanut: "olen aina ajatellut niin, että miksi tehdä lapsia, jos laittaa ne muiden hoidettavaksi" (kyse oli päivähoidosta.) Hän väitti, ettei ole missään vaiheessa tuntenut oloaan sellaiseksi, että tarvitsisi omaa aikaa. Hän oli kuulemma käynyt ensimmäisen kerran yksin kaupassa vasta nyt viidennen lapsen jälkeen. Normaalisti hän tekee ostokset kaikkien viiden lapsen kanssa (eikä se ollut pakkotilanne, sillä mies osallistui tiiviisti lastenhoitoon.) Ei voi muuta kuin nostaa hattua hänen kaltaiselleen sissille. Ennen kaikkea hänen lehmänhermoilleen, joita minä en taida omistaa. Mutta onko se kuitenkaan terveellistä olla niin epäitsekäs? Rakentuuko äidin identiteetti liikaa muiden kautta? Yritin katsoa, kuultaako hänen puheistaan marttyrius, mutta ei. Hän oli hyvin seesteinen ja elinvoimaisen näköinen. Meitä on moneksi ja hyvä niin.

Varovainen vihreä valo

Aloitan työt syyskuun alussa. Jätimme Mannan päiväkotihakemuksen huhtikuussa. Päätöstä ei ole vielä tullut ja monien yhteydenottoyritysten jälkeen sain päiväkodin esimiehen tänään kiinni. Halusin tiedustella, minkälaisella aikataululla päätöksiä tehdään, jotta osaan varautua johonkin. Osassa paikkakuntamme päiväkädeista päätökset on jo tehty, mutta niissä taas on eri johtajat.

Nainen oli taas ystävällinen ja sanoi, että päätöksiä tehdään useissa eri kokouksissa ja ensi perjantaina on seuraava sessio. Hän sanoi, että on itse kaavaillut Mannalle juuri tätä ykkösvaihtoehdoksi hakemaamme paikkaa, mutta päätöksen pääsee vahvistamaan vasta siinä kokouksessa. Hän sanoi "kyllä se paikka sieltä ihan varmasti järjestyy."

Se oli mukava kuulla. Niin mukava, että melkein tekisi mieli pikkuisen juhlistaa sitä. Mutta ei nuolaista ihan vielä.

Hellepäivän banaanipiknikki parvekkeella.

Sanoja

Tänään Manna sanoi aamupalalla leipä ("eipa"). Aamupesujen jälkeen hän osoitti roskikseen menossa olevaa vaippaa ja sanoi vaippa ("aippa"). Sanoja alkaa tulla koko ajan enemmän ja joinakin päivinä Manna on halukas toistelemaan perässä vaikka mitä, mutta toisena käytetään vain vanhoja tuttuja termejä.

Sanoja, jotka kuuluvat vakiosanastoon:

Kenkä = kenga ja nyt myös kenka

Hauva = haua ja nykyään myös haue

Pupu = pupu tai puuuu

Barbapapa = papapa

Kiikkuu tai kiikkaa (keinu)

Huiiii (kovassa vauhdissa tai kun on muuten vaan hauskaa)

Nam nam (ruoka)

Pappa (miehen edesmennyt isä, jonka Manna tunnistaa kuvasta)

Mamma = Muumimamma

Kissa

Pispispis (potalla tai pöntöllä ollessa) = sss, sssss ja nykyään piipiipii

Pingu (hoitopöydän yläpuolella roikkuva Pingu-soittorasia) = tingu

Pallo = pauuo

Ankka = kaaakka

Lamppu = pamppa

Tässä muutamia sanoja, joita on sanottu kerran tai muutaman,

mutta eivät ole vielä vakiokäytössä:

Äiti = äti

Kurkku = kukku

Vaippa = aippa

Leipä = eipa

Kakka

Potrettiperinne jatkuu. Tämä kuva otettiin eilen 4.6.

Asukaspuistossa

Asuinpaikallamme on paljon leikkipuistoja, mutta eräs asukaspuisto on ylitse muiden. Mannan ollessa vauva kävelin usein vaunulenkillä sen ohi ja ajattelin, että jos se vaan on avoin kaikille, sinne olisi hauska mennä kun tyttö vähän kasvaa.

Olemme käyneet avoimessa päiväkodissa viime talvesta lähtien ainakin kerran viikossa muutaman muskarissa tapaamamme äidin ja lapsen kanssa. Meistä on muodostunut kiva porukka, viihdymme toistemme seurassa loistavasti. Talven aikana kävi sitten ilmi ohjaajien kanssa jutellessamme, että se asukaspuisto on kaupungin ylläpitämä ja samaa "kompleksia" avoimen päiväkodin kanssa. Puistossa on aina pari heistä paikalla koko päivän, aivan kuten avoimessa päiväkodissakin. Ihan loistavaa, ajattelimme ja aloimme odotella kevättä, jolloin lapset olisivat vähän isompia. Nyt kun pienet tyypit alkavat olla ihan tosissaan kunnon leikki-iässä, mikäs sen parempaa kuin jatkaa tapaamisia puistossa tutuissa piireissä.

Yksi suosikkijutuista on kiipeilytelineet,

joihin Manna pääsee kiipeämään omin

avuin jo pari askelmaa.

Pupukiikkuun mennään joka kerta.

Avoin päiväkoti meni kesäksi lomalle, mutta puisto on auki joka päivä viikonloppua lukuunottamatta. Tietysti sinne voi mennä muinakin aikoina, mutta tarvikevarasto ja sisätilat ovat kiinni, joten täytyy varautua omilla hiekkaleluilla. Paikka on todella suosittu ja etenkin aamuisin puistossa riittää viipottajia. Jos kaipaa rauhallisempaa leikkihetkeä, kannattaa puistoon suunnata iltapäivällä.

No nyt hieman yksityiskohtia puistosta. Jos avoin päiväkoti oli meille erittäin positiivinen kokemus, ei puisto jää yhtään heikommaksi: siellä on mökkimäinen rakennus, joka on sisältä sata kertaa isomman oloinen kuin ulkoa. Sieltä löytyvät vessat, vauvanhoitopisteet ja keittiö kaikkine mukavuuksineen aina tiskikonetta myöten. Mökissä on eteisen, vessojen ja keittiönurkkauksen lisäksi yksi iso huone, jossa on pari pöytäryhmää, penkkejä, radio, leluja jne. Tunnelma sisällä on mökkimäisen kodikas. Siellä on helppo käydä vaihtamassa vaippoja ja pitämässä ruokataukoa tai siirtyä sisäleikkeihin sateen yllättäessä.

Puisto on tosi iso, kokonaan aidattu alue keskellä rinteistä metsää. Ohitse ei mene muuta kuin hiekkainen pyörätie. Puiston monista "vekottimista" löytyy taatusti jokaisen makuun jotakin. Parin meistä äideistäkin on ollut pakko vähän kokeilla etenkin yhtä hauskaa keinua.

Tämä on se vekotin, jota äitienkin on pitänyt saada testata. Kun tangosta pitää kiinni ja heiluuu eestaas, istuimen saa melkein pyörähtämään ympäri jos oikein yrittää. Kuvassa näyttää siltä kuin pyöreä istuin olisi melkein maassa kiinni, mutta todellisuudessa se on varmaan metrin korkeudella. Mannan mielestä yleensä riittää kun pitää kiinni vain yhdellä kädellä.

Lapsi ja fiksun näköinen äiti, joka

yrittää ottaa kuvaa vauhdissa...

Mökin kupeessa olevasta varastosta lapset voivat hakea jos jonkinlaista leikkivälinettä: on hiekkaleluja (tavallisia muovisia ja hauskoja puisia), erilaisia kolmipyöriä, ja polkumopoja, erilaisia vaunuja (joista osan saa kiinnitettyä isompiin kolmipyöriin vaikka kuinka pitkäksi jonoksi), mailoja, palloja, pieni trampoliini ja vaikka mitä. Puistossa on usein myös ohjelmaa: eräänä päivänä oli kotieläimiä, toisena päivänä Peppi Pitkätossu -esitys ja ensi viikolla näytti olevan vuorossa kirpputori. Eri päivinä on myös pienempiä extratekemisiä: eräänä päivänä pihalle oli rakennettu esterata, joka käsitti pahvitötteröistä ja maitotölkeistä tehtyjä esteitä, pienen koriskori, jonka läpi sai latoa palloja (oiva ohjelmanumero etenkin taaperoikäiselle), ryömimisputki ja trampoliini. Eilen pihan pöytäryhmille oli levitetty vahakankaat, paperia ja vahaliituja. Lapsille on virikkeitä ihan viimisen päälle. Kiinnyin avoimeen päiväkotiin ja nyt kun sama meininki jatkuu täällä asukaspuistossa, olen ihan innoissani. Tutut ohjaajat ovat supermukavia ja muistavat lasten nimet suunnilleen jo yhdestä tapaamiskerrasta. Heidän touhustaan huokuu ihan aito välittäminen ja sen huomaa, että he pitävät työstään. Ohjaajathan vetävät avoimessa päiväkodissa pari kertaa viikossa kerhotoimintaa 2-5-vuotiaille lapsille ja sama toiminta jatkuu nyt asukaspuistossa päiväkodin ollessa kesätauolla. Kerhotoiminta on loistavaa vaikkapa niissä perheissä, joissa on syntynyt toinen lapsi ja esikoinen tarvitsee välillä muutakin seuraa.

Istu nyt vielä vähän aikaa että

äiti saa otettua kuvan.

"Onko hyvä? Saako nyt mennä?"

Tämä vieterimopokin on jokakertaisessa testissä.

Samat kasvot ovat siirtyneet talven sisäleikeistä puistoon. Muskarin kevätjuhlassakin meitä äitejä nauratti kun kaikki ryhmät kokoontuivat samaan tilaan ja kävi ilmi että iso osa porukasta olikin samaa jengiä kuin päiväkodissa ja puistossa näkemiämme. Loppujen lopuksi mammapiirit ovat aika pienet, vaikka lapsiperheitä todella paljon alueella asuukin.

Olemme ottaneet tavaksi lähteä ulkoleikkeihin aamuisin yhdeksän maissa. Se tuntuu parhaalta ajalta, koska aamulla on paljon anergiaa touhuta ja ulkona raikas ilma. Nyt kun vielä liikumme polkupyörällä, on senkin kanssa meno yksi päivän kivoista jutuista. Manna aloittaa usein "kiikkaa, kiikkaa, huiiiiiii" -höpötyksen jo aamupalapöydässä. Aamutoimien jälkeen hän säntää yleensä kaapille hakemaan kenkiä ja huutaa kovaan ääneen vaatimuksia nopeammasta valmistelutahdista.. Tässä viikko pari sitten oli muutama sadepäivä, jolloin puistoon lähtö ei ollut houkuttelevin vaihtoehto. Yritä siinä sitten selittää reilulle 1-vuotiaalle, ettei me nyt voida mennä ulos kun vettä tulee kuin Esterin sieltä... Ja toinen tuo sinnikkäästi minulle ulkovaatteita ja kenkiä yksi toisensa jälkeen: mennään nyt! On se kyllä ihan hauskaa kun Manna on tottunut nyt tähän ulkoilurutiiniin, mutta jos se ei välillä onnistukaan niin lapsi seuraa minua kuin hai laivaa koko aamupäivän.

Olemme puistossa siihen asti kun on aika lähteä popsimaan päiväruokaa. Kotiin tullessa suuntaan lapsen kanssa suoraan pesuhuoneeseen rapistelemaan puistosta mukaan roudaamamme hiekat – ja sitä riittää. Puhdistautumisen jälkeen lounas uppoaa parempiin suihin kolmessa sekunnissa, sitten vaipan vaihto ja seuraavan kolmen sekunnin päästä pieni leikkipuistolainen on jo unessa.

Manna rakastaa puistoa. Aluksi hän yleensä seisoo vähän ujona paikoillaan ympärilleen katsellen, mutta hetken päästä lähtee jo viilettämään riemunkiljahdukset kaikuen. Manna on tutkimusmatkailija. Hän samoilee mielellään ympäri aluetta katsellen ja kokeillen eri vempaimia kun taas toinen viihtyy hiekkalaatikolla vaikka kuinka pitkiä aikoja. Mannakin leikkii välillä hiekassa, mutta lähtee sitten taas omille teilleen. Ehkä hiekkaleikeistäkin tulee vielä hitti kun tyttö vähän kasvaa. Välillä emme muiden äitien kanssa pääse juttelemaan kuin katkonaisia lauseita kun lapset ovat taas eri puolilla puistoa. Välillä houkuttelemme leikkijät samaan paikkaan, mutta sitten taas mennään. Annan Mannan myös mennä itsekseen aika pitkiä matkoja ja menen sitten hätiin kun hän lähestyy vaikka muita keinujia tai tarvitsee apua jossain vekottimessa. Tuon ikäisethän eivät vielä varsinaisesti leiki yhdessä, vaikka viereikkäin saattavat asioita tehdäkin, ovat kiinnostuneita toisistaan ja tunnistavat tutut kaverit. Onkin sanottu, että lapet alkavat todella leikkiä toistensa kanssa vasta kolmivuotiaasta lähtien.

Yhteenvetona puistosta voisin sanoa, että tässä on taas yksi asia, jonka asuinpaikkamme on lapsille hienosti järjestänyt. Näistä jutuista minulla ei kertakaikkiaan ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Lapsen onnen lisäksi myös vanhemmat pääsevät tuulettumaan kollegoidensa seurassa.

On se sitä, sitä se on.

Taitaa se olla ihan oikea pottalakko, sillä testasin Mannan laittamista vielä muutaman kerran potalle sen jälkeen kun vastaanhangottelu alkoi. Tulos on sama: joko lapsi vetää itsensä jäykäksi kaareksi tai sitten potalla istuessaan ei tee sinne mitään. Manna kyllä osoittaa edelleen kiinnostusta pottaa kohtaan, sillä hän menee sinne välillä istumaan vaatteet päällä tai laittaa likapyykkikorista vaatteita siihen.

Joka tapauksessa nyt ei tehdä enää yhtään välitestausta, vaan otetaan ihan kunnon tauko ja kokeillaan sitten jonkin ajan kuluttua uudestaan.