Lokakuun elämää

Mannan kanssa on nykyään vieläkin helpompi keskustella. Myöntävän vastauksen antaakseen hän on oppinut nyökkäämään. Hän tekeekin sen hyvin topakasti ja syvään. Kieltävä vastaus annetaan sanomalla ei. On helppo kysyä oikeastaan mitä vaan: "tätäkö tarkoitat", "otatko lisää?" tai "tuletko äidin viereen?" ja siihen tulee sitten hyvin selkeästi joko myöntävä tai kieltävä vastaus. Samoin jos epäilemme että häneen sattuu, hän osaa pyydettäessä kertoa sattuuko ja mihin. Hän saattaa myös itse tulla suoraan kertomaan kivusta osoittamalla jotain kohtaa ja sanoa "pipiii."

Manna on oppinut kertomaan pissahädästään suullisesti. Sen hän tekee erityisesti tarhassa. Manna sanoo "pissa" ja sitten mennään potalle. Kakkaakin sanotaan silloin tällöin, mutta se saattaa usein olla vain huvipuhetta, sillä asiayhteys ei ole läheskään yhtä pitävä kuin pissan osalta. Paitsi silloin hän kyllä tarkoittaa mitä sanoo kun baisa on jo tullut. Hän taputtaa pyllyään ja hokee kakkaa.

Jotenkin hassua, että lapsi osaa yht äkkiä niin paljon.

Kielellinen kehitys on nyt aika huimaa: Manna toistaa perässä melkein minkä vaan kaksitavuisen sanan, toki kömpelösti vielä, mutta sanasta on aina osa oikein. Kolmitavuisiakin sanoja tyttö yrittää kovasti sanoa, mutta vielä se on vaikeaa: tulos on osa sanasta tai oma huvittava muunnos. Esim: Unikki on "kikki." :D Mannan vakiosanavarasto on jo huikea. Hätkähdän jatkuvasti sitä, että ai hän osaa sanoa jo tuonkin!

Mies on sitä mieltä, että Manna sanoi muutama viikko sitten "Muumimamma", mutta en ole itse kuullut vielä kertaakaan kahden sanan yhdistelmiä tai lauseita. Mannan kummitäti haki hänet viime torstaina tarhasta, sillä miehellä oli myyntikokous ja minulla kiire saada iso työ päätökseen. Kotona Manna oli sanonut "hauva haukkuu" yläkerran koiran räksytyksestä.

Syöminen sujuu tosi hienosti. Nyt vaikeammatkin ruoat, kuten keitto tai jogurtti menevät suuhun hyvin omin avuin. Nokkamuki on jo kokonaan poissa käytöstä.

Yöunille meno on sujunut viime aikoina hieman vaihtelevasti: toisina iltoina kaikki menee normaaliin tapaan, mutta etenkin kun minulla on ollut pitkä päivä töissä ja ehdin kotiin vasta hieman ennen Mannan nukkuma-aikaa, hän ei malta millään mennä yöunille vaan käy ihan ylikierroksilla. Ymmärrettävää kyllä, mutta aika haasteellista. Kaikkein hankalimpina iltoina, kun lapsi ei mitenkään päin suostu jäämään sänkyynsä, olemme ottaneet hänet sohvalle väliimme rauhoittumaan. Siihen hän sitten sammahtaa ja jompi kumpi kantaa hänet sänkyynsä. Viime viikolla oli pahin ilta, jonka muistan: tulin aivan rättiväsyneenä kotiin illalla ja Manna kävi ylikierroksilla. Nukkumaanmenosta ei meinannut tulla mitään ja lopulta hän sai aika kovan raivarin. Minä yritin rauhoittaa häntä sylissäni ja vähän ajan päästä siinä itki sekä äiti että tytär.

Pitkät päiväni heijastuvat ihan heti Mannan iltakäyttäytymiseen ja minulla on siitä tosi surullinen olo. Välillä tunnen olevani puun ja kuoren välissä. Perhe on tietenkin tärkein, mutta enhän minä voi töitäkään jättää tekemättä ja liian monta iltaa on mennyt tällä tavalla. Viime perjantaina pääsin töistä ajoissa ja kävimme yhdessä kirjamessuilla. Se ilta oli kotona ihanan tavallinen ja sujuva.

Manna kuitenkin onneksi nukkuu yöt oikein hyvin. Yleensä hän nukkuu putkeen illasta aamuun, mutta tulee joskus meidän väliin nukkumaan. Se tapahtuu aika hienotunteisesti: tyttö jää seisomaan joko huoneemme ovelle tai sängyn viereen niin kauaksi aikaa, kunnes huomaamme hänet. Ei siinä kyllä kauan kestä: jotenkin siihen hiipimiseen herää aina heti. Etenkin viime aikoina isi on ollut kovassa huudossa, mikä liittyy edellä mainituista jutuista liittyvään äitikapinaan. Vain isi kelpaa nostamaan sänkyyn tai antamaan maitoa jne. Jos äiti tekee sen, saattaa tulla vastalause. Sitten taas viikonloppuisin ja maanantaivapaina Manna on minuakin kohtaan täysin normaali. Onneksi saan osakseni näitä rakkaudenosoituksia ja tavallista käyttäytymistä arkenakin, mutta luonnollisesti enemmän silloin kun olen saanut viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.

Kuva on otettu tämän päiväisellä pyöreretkellä lähistöllä olevalla

isolla viheralueella, jossa on myös leikkipuisto ja ankkalampi.

Mannan ensi-ihastus

Manna on kova tyttö antamaan pusuja. Jokin aika sitten tuli mukaan kuvioon myös lentopusut, joita Manna jakelee joko kämmeneensä pussaten tai ihan vaan ilmoille heittämällä ("mmmmmmmm").

Manna on sanalla sanoen aivan hulluna kummitätinsä mieheen Jussiin. Pelkän kuvankin näkeminen aiheuttaa tytölle riemun naurua tai kainoa hymyä kasvot käsiin kätkien. Se on aika hellyttävää. Jussi on myös ensimmäinen varsinainen nimi, jonka Manna oppi sanomaan ("ussssi") ja käyttääkin sitä ahkerasti aina kun mies tulee näkyviin joko kuvassa tai livenä. Oheinen video osoittaa hauskasti, miten paljon Manna Jussista tykkää.

Kirjoja ja ajatuksia

Luin Anna-Leena Härkösen uusimman teoksen Onnen tunti. Kirjassa oli kuvattu aika tarkasti sijaisvanhemman sekavia tunteita, mitä alkuprosessissa käydään läpi. Vaikka kirjassa oli faktaa ja mielestäni ihan hyvin kuvattu kaikkea asiaan liittyvää, silti kokonaisuus jäi vähän vajaaksi ja ehkä joiltain osin hieman pehmennetyksi ja pinnalliseksi. Takapakit oli kuvailtu melko lievinä, mitä ne olisi voinut siinä tilanteessa olla. Olen tietenkin jäävi sanomaan tämän enempää, sillä minulla ei ole omakohtaista kokemusta kyseisestä aiheesta, mutta siltä minusta tuntui. Vaikutti myös vähän siltä, että kirjailijalla on ollut hieman kiire kirjoitustyön loppuun saamisen kanssa, joistain kohdista jopa paistoi kärsimättömyys. Siitä huolimatta kirja kosketti todella paljon ja luin sitä monta kertaa itku kurkussa. Kävin katselemassa nukkuvaa lastani entistä useammin.

Kirjan jälkeen kontrastit syvenivät. Lukemisen myötä ajattelin taas omaakin lapsuuttani. Vaikka taatusti jokainen lapsi tuntee jossain asioissa tai tilanteissa tuntevansa vääryyttä, ne aiheet ovat olleet omassa perheessäni todella mitättömiä. En voi olla muuta kuin kiitollinen vanhemmilleni onnellisesta lapsuudestani ja nuoruudestani, mistä olen ollut tietoinen ihan silloinkin ja tämän olen halunnut myöskin heille sanoa etenkin nyt aikuisiällä. Vanhempani ovat minulle todella rakkaat ja mielestäni juuri oikeanlaiset. Tottakai koviakin konflikteja tulee edelleen, mutta sehän vaan kuuluu asiaan. Jos onnistumme luomaan Mannalle edes lähelle yhtä hyvän kasvualustan, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ei tämä kirja sinänsä mitään uutta käsitystä omasta elämästäni antanut, se vain taas herätti miettimään taas niitä asioita. Joskus omia juttujaan katselee liian läheltä ja silloin on hyvä joutua vähän ravistelluksi niin että saa päänsä pois takapuolestaan.

Toinen minuun suuresti vaikuttanut kirja on Pimeän poika, joka on tositarina äitinsä erittäin kaltoin kohtelemasta lapsesta, joka siitä huolimatta yrittää hakea välillä jopa pakkomielteisesti äitinsä hyväksyntää aikuisikään saakka. Poika on itse kirjoittanut kirjan. Luin sen aika pian ilmestymisen jälkeen ja nyt olen lukenut sen jo useita kertoja. Kirja on niin koskettava ja rankka, että sitä lukiessa tuntee välillä tonnin painon rintakehässään.

Suosittelen.

Ääään, yyyy, teee...NYt!

Turvalaita saapui keskuuteemme

Se Mannan sänkyyn tilaamani turvalaita tuli toissa viikolla. Ei se onneksi näytäkään niin silmiinpistävältä, vaikka onkin ihan uuden karhea. Hyvin ovat sulassa sovussa vanha sänky ja uusi lisäosa!

Kehuja ja vaatteita

Mies kertoi Mannan saaneen tänään kehuja. Tarhan tädit sanoivat, että jos kaikki lapset käyttäytyisivät samalla tavalla kuin Manna, heidän työnsä olisi tosi helppoa. Mukava kuulla. Heidän kertomiensa juttujen perusteella Manna on tarhassa ihan oma itsensä, eli hän tuntee olonsa jo tosi kotoisaksi. Hienoa!

Mannalla on ollut nyt pitkään tosi hyviä aamuja tarhaan mennessään. Hän jää vilkuttamaan iloisesti ja menee heti leikkimään. Tänään hän teki minulle Hitlerimäisen käden ojennuksen sanoessaan heihei.

Tädit olivat sanoneet tänään iltapäivällä miehelleni, että he aina oikein odottavat mitä Mannalla on tarhaan tullessa päällä kun on kuulemma aina niin nätisti puettu ja vaatteet niin puhtaita ja siistejä. Siihen mies oli tokaissut että niitä pestään tosi paljon, mikään ei kuluta vaatetta niin paljon kuin lika. Pakko niitä on usein pestäkin kun tyypin hihat ja rinnukset ovat milloin missäkin smörnassa. :) No iso osa (ei tietenkään kaikki) Mannan vaatteista on vain hänellä olleita, joten käyttöikäkään ei ole vielä pitkä, vaikka tottakai monellakin lapsella kierrätetty vaate on siisti kun sitä on huollettu hyvin. Mutta kyllä tuo pesu- ja likajuttu on ihan totta. Sappisaippuasta on tullut entistä parempi kaveri tässäkin perheessä. Yllättävän hyvin lähtee puhtaaksi vaikeampikin lika (kuulostinpa pesuainemainokselta!)

Nuo käyttäytymis- ja vaatekommentit tietenkin lämmittivät mieltäni. Ylipäätään kaikenlainen kehu luonnollisesti piristää. Eikä ole mikään salaisuus, että rakastan vaatteita ja pukeutumista ja nyt on kiva ulottaa se lapseenkin kun vaatevalintoihin on vielä mahdollisuus vaikuttaa kokonaan. Minusta on tosi hauskaa keksiä uusia yhdistelmiä lapsen vaatteista, se on niin helppoa. Mannalla on aina tarhassa päällään jotain käytännöllistä, kuten collegehousut ja joku siihen sopiva yläosa tai jonkinlainen trikoo- tai collegemekko ja paksut sukkahousut. En ole koskaan laittanut hänelle tarhaan edes farkkuja kun ajattelen itseäni, miten inhottava olisi olla ne haalarin alla pihalla leikkimässä tai päikkäreillä. Joku kylläkin taas (esim. mieheni) viihtyy farkuissa tosi hyvin, joten mistä sitä koskaan tietää. Peilaan aika paljon lapsen pukemisessa siihen missä itse viihdyn. Minkälaisissa vaatteisssa minusta olisi mukavin leikkiä ja touhuta koko päivä?

Minusta on mukava iltarutiini kun Manna on jo sängyssä juomassa iltamaitoaan, sillä aikaa minä laitan valmiiksi hänen seuraavan päivän vaatteet ja tarkistan tarhakassin.

Tarhassa on mahtavan paljon säilytystilaa: jokaisella lapsella on oma kohta kenkähyllyssä ja kuravaaterekissä. Jokaisella on naulakkonsa yläpuolella pieni kaappi varavaatteille ja alapuolella tilava vetolaatikko käsineille, pipoille, sukille ja sen sellaisille. Laitan aina aika paljon mukaan vaihtovaatteita ja usein niille tuleekin tarvetta. Siisteysintoilijana järjestelen lokerot ja laatikot usein ja siitäkin olen saanut kivaa palautetta. Oikein yllätyin, koska siivosin niitä lähinnä siksi että se on minusta vaan kivaa. :)

Kaikki vaatteet täytyy tietenkin olla nimettyjä ja jos jokin vaatekappale on ilman nimeä ja se "eksyy" omistajaltaan, se laitetaan eteisessä olevaan koriin, jossa lukee "kenen?" Kätevää. Sieltä olen pari kertaa löytänyt Mannankin housut tai lapaset, jotka olen unohtanut merkata.

Olen ottanut tavaksi, että viikonloppuisin kotiin viedään lähes kaikki varavaatteetkin (siltä varalta tietenkin että niitä tarvitsee) ja samoin kura-asu ja saappaat pestäviksi. Kyllähän ne viikon aikana ehtii likaantua aika huolellisesti pari kertaa päivässä pihalla telmiessä, joten viikko on kiva aloittaa puhtailla kamppeilla ja jälleenmyyntiarvokin pysyy hyvänä.

Saunoja

Meillä on tiistaisin saunavuoro ja nyt parina viimekertana olen jopa ehtinyt töistä sinne. Tosin olen sännännyt sinne suoraan bussilta niin että isä ja tytär ovat menneet jo edeltä ja ottaneet minunkin kamppeet mukaan. Manna rakastaa saunomista. Kun hänelle mainitsee että kohta mennään, hän singahtaa pyyhekaapille, hakee sieltä kolme pyllynalusta ja pyytää saunakassin ("aukku, aukku!") Seuraavaksi hän osoittaa pesuhuoneen naulassa roikkuvaa pupuviittaansa.

Löylyn heitto on kiva juttu ja sitä tehostetaan "tssssssss" -äänellä. Punaposkisen saunojan touhuja on hauska seurata kun hän keksii kuupalla, löylykauhalla, ämpärillä ja vadilla vaikka mitä tekemistä. Suihkussa on vähintään yhtä hauskaa kun Manna tutkii kaikki pesuainepullot läpi, lotraa vedellä ja nauraa siinä sivussa alastomalle itselleen ja vanhemmilleen ("piimpaa, piimpaa, heheeeee!")

Sauna on yksi asia, josta luopuminen oli vaikeinta nykyiseen asuntoon muuttaessamme. Toinen oli oma piha, ulkovarasto ja ovi suoraan ulos.

"Saunassa minä eläisin ja saunassa minä söisin,

saunassa minä piehtaroisin päivisin ja öisin."