sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Isojen tyttöjen sänky

Manna siirtyi tämän viikon alussa pinnasängystä tavalliseen lasten sänkyyn. Pinnasängyn laita oli ollut alhaalla elokuun alusta alkaen ja eipä aikaakaan kun Manna alkoi tulla pois sieltä jo ilman tuoliakin. Kaikki sujui tosi hyvin. Niinpä etenkin mieheni halusi kokeilla Mannan siirtämistä tavalliseen sänkyyn. Minä vastustelin jonkin aikaa, kunnes annoin periksi.

Tavoitteena oli tietenkin hankkia mahdollisimman pitkäikäinen sänky, joten katselimme sellaisia jatkettavia. Muutaman huonekaluliikkeen sivuilla surffailu paljasti, että ihan halvimmatkin lasten sängyt ovat yllättävän hintavia. Ajattelin että mennään taas Kierrätyskeskukseen haistelemaan, sieltähän löysimme Mannalle 60-luvun pinnasängynkin. Sitten eksyin huuto.nettiin katselemaan käytettyjä Muuramen sänkyjä. Minulla ja siskollani oli sellaiset (ei säädettävät, mutta ne vähän isommat Jungmannit, jotka saa myös kerrossängyksi) ja ne olivat meillä pikkutytöistä teineihin asti. Silmiini osui muutama Jolla-säätösänky. Tiedän että Muuramen sängyillä on hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta ne olivat räjähtäneinäkin yllättävän tyyriitä: jotkut huudot heiluivat jo kahden ja puolen sadan tienoilla, vaikka kaluste oli aika huonossa kunnossa. Sitten huomasin, että yksi myyjä kauppasi sänkyään Osta heti -hintaan satasella. Muita samanlaisia sänkyjä kauppaavien tapausten perusteella arvelin, että sängyn hinta todennäköisesti päätyisi reilusti korkeammaksi, jos alkaisin ostaa sitä perinteisesti huutamalla. Kuvan perusteella se näytti olevan oikein hyvässä kunnossa, vaikka myyjäkin oli ostanut sen käytettynä. Myyjä vaikutti kaikesta päätellen huolelliselta ihmiseltä, mitä pidin hyvänä merkkinä. Juttelin äitini kanssa hetken puhelimessa ja hän sanoi että kannattaa ostaa. Sitten ostimme. Mies haki sen aika lähellä asuvalta myyjältä vielä samana iltana. Mukana tuli todella laadukas (ja puhdas), yhdellä lapsella ollut Familonin patja ja jatkopala. Sänky oli tosi siistissä kunnossa, vaikka tottakai siinä näkyi kolhuja ja normaaleja elämisen jälkiä. Minusta sellainen tuo kalusteeseen mukavaa luonnetta.

Manna pääsi testaamaan sänkyä heti samana iltana. Hyvä että sain pedattua lakanat sänkyyn kun Manna oli niin hössissään: hän laukkasi innoissaan ympäri kotia ja sukelsi välillä peiton alle. (Manna on oppinut leikkimään nukkuvaa niin, että hän vetää peiton tai viltin päälleen, laittaa silmät kiinni ja on kuorsaavinaan. Näyttää ja kuulostaa aika koomiselta.) Kun tuli unen aika, arvata saattoi, että touhu meni aikamoiseksi pelleilyksi nyt kun matalasta sängystä oli maailman helpoin tulla pois. Manna kävi olkkarin nurkalla huutamassa "kukkuu" ja juoksi äkkiä takaisin peiton alle. Välillä hän kävi vaan kurkkimassa meitä voitonriemuinen hymy naamallaan ja kun komensimme hänet takaisin, hän lähti riemunkiljahdusten saattelemana karkuun. Olimme jo koonneet pinnasängyn osiksi, joten meidän oli lopulta laitettava Manna matkasänkyyn nukkumaan. Siellä uni tulikin heti ja loppuyö meni aika rauhallisesti.

Seuraavana iltana laitoin Mannan huoneeseen rauhoittavaa sademetsän ääniä sisältävän levyn soimaan. Eräs ystäväni oli rauhoittanut levottoman kissansa uneen samaisella soitannalla, joten päätin piruuttani kokeilla sitä. Levyllä on sateen ropinaa, puron solinaa, linnun laulua ja kaikkea ihanaa. Manna nukahti nopeasti ja uinui kuin tukki aamuun asti. Siitä lähtien hän on jäänyt sänkyyn tosi hyvin rauhoittavan sateen ropinan säestyksellä. Joinakin öinä hän on kävellyt meidän huoneeseen, mutta pääosin yöt ovat menneet rauhallisesti. Sängyn vieressä on öisin patja siltä varalta, jos Manna sattuu pyörimään niin paljon että tippuu. Sänky on niin matala, että patjan kanssa pudotuksesta tulisi lähinnä kierähdys, joten en ole kovin huolissani. Tilasin kuitenkin varmuuden vuoksi turvalaidan (48€), joka näkyy tuossa aikaisemma Jolla-linkissä. Mahtaa näyttää huvittavalta kun vanhaan sänkyyn laitetaan tuliterä valkoinen laita. Koska sängyn pääty on aika matala, laitoin sinne pystyyn patjan jatkopalan välttämään mahdollisilta pään tömähdyksiltä.

Olin ensin sitä mieltä, että on liian aikaista siirtää Manna tavalliseen sänkyyn, mutta mies oli vakuuttunut, että alku olisi ollut kuitenkin samanlaista pelleilyä, tehtiinpä vaihto nyt tai kaksi vuotiaana. Varmasti ihan totta. Vaikka jälken päin ajateltuna ajankohta ei varmasti ollut siltikään paras mahdollinen myöskään siksi, että Mannalla oli menossa ensimmäinen tarhaviikko. Ehkä liikaa uusia juttuja pienelle aikavälille, mutta onneksi Manna tuntuu kotiutuneen uuteen sänkyynsä hyvin, menee sinne tosi mielellään ja nukkuu oikein hyvin.

Iltamaitoa uudessa sängyssä.

3 kommenttia:

  1. Ihana sänky ja mahtavaa, että löysitte käytettynä ja edullisesti. Huuto.net on kyllä mainio. Itsekin ajattelin pikkuhiljaa ruveta silmäilemään sänkytarjontaa aina kun käyn kirppareilla ja kierrätyskeskuksessa - sellainen mahtuu kuitenkin varastoon odottamaan, jos löytyy jo nyt.

    VastaaPoista
  2. Isoja muutoksia pienelle ihmisentaimelle:)

    VastaaPoista
  3. Isoja muutoksia meille vähän isommillekin..

    VastaaPoista