Mannan arkiaamuisin herättäminen on oma taiteenlajinsa mutta nyt kun on tottunut tuohon tarha- ja työaamurutiiniin, ei yllätyksiä ole enää tullut. En itse voi sietää sellaista tunteetonta herättämistyyliä, jolloin tullaan kovaäänisesti sanomaan "herätyys" tai laitetaan vaikka kattovalo päälle. Olen nähnyt sellaista touhua miljoona kertaa ja ihmetellyt joka kerta, miten joku voi tehdä niin (eri asia on tietty armeija, leirit, tms). Samaa olen miettinyt ihmisten tavasta kolistella tavaroita tai paukautella ovia kovaäänisesti kiinni, jos samassa kämpässä vaikka joku muu vielä (tai jo) nukkuu. Sen sijaan lempeällä tavalla tapahtuva herättäminen on mukavaa ja huomaavaista. Olen oppinut tähän tapaan jo kotona. Arkiaamuna väkisin herääminen ärsyttää muutenkin ihan tarpeeksi, joten pehmennys on paikallaan.
Mannaa aletaan herätellä vähän ennen puolta seitsemää. Se tapahtuu silittelyllä, pyllyn taputuksella ja pienellä huhuilulla. Joskus lauleskelen hänelle. Laitan normaalisti myös himmeän lampun päälle ja vähän lämpimämmillä keleillä avasin ikkunan raikastamaan huonetta. Tai avaan minä nytkin, mutta vasta sitten kun Manna on poistunut huoneesta.
No, Manna on todella uninen ja kun hän alkaa osoittaa heräämisen merkkejä, hän kiukuttelee ensin vähän aikaa. Kirjaimellisesti kaikki äänet saavat hänet tekemään lievää kiukutteluääntä, sätkimistä ja kaikkeen vastataan kieltävästi.
Tämän "esityön" jälkeen hänen kannattaa antaa olla ja heräillä rauhassa. Menen yleensä sillä aikaa ehostelemaan itseäni Mannan huonetta vastapäätä olevaan vessaan. Välillä tyttö vakoilee hiljaa minua laidan yli ja kun huomaan hänen katseensa ja sanon vaikka "huomenta kulta!", hän menee muka mielenosoituksellisesti heti takaisin mahalleen, sätkii ja kiukuttelee taas vähän aikaa. Kun lapsi lopulta nousee istumaan, on tilanne voitettu ja sängystä nousee hetken päästä aurinkonaamainen tyttö.
Pari kertaa kiireessä Manna on jouduttu herättämään aika nopeasti ja tulos on kaikkea muuta kuin miellyttävä.
Iltapesulla.
