Taas puljaamassa

Olimme perjantaina Flamingon vesipuistossa perheen ja Mannan kummin ja hänen miehensä kanssa. Asumme aika lähellä, joten pitihän se vihdoin kokeilla. Meillä oli älyttömän hauskaa kun pulikoimme taas vedessä monta tuntia. Vesipuistossa oli hauskoja liukumäkiä ja altaita, joissa oli mahtava virtaus. Kuten Turun Caribiassa, täälläkin oli lapsilla uimaleluja ja kellukkeita käytettävänä. Manna innostui uimarenkaasta. Hän viihtyi vaikka kuinka kauan oikeassa uima-asennossa Muumi-renkaan ("Pappa! Pappa!") läpi pujahtaneena vettä potkien niin että häntä pidettiin vatsasta kiinni. Vuorottelimme ison ja lasten altaan välillä. Plussaa kaikissa altaissa oli se, että portaiden sijasta reunat syvenivät loivasti kauttaaltaan.

Lasten altaan vieressä oli hauska perheliukumäki Familia, joka oli parikymmentä metriä pitkä ja monta metriä leveä. Liukumäen pinnassa menee ohut ihana "vesimatto", joten liukuminen on tasaista ja vauhtia saa vaikka minkälaista. Liukumäen muotokin on sopiva kaiken ikäisille. Ensin laskimme Manna sylissä, mutta jonkin ajan päästä kokeilimme tehdä niin, että toinen meistä päästi Mannan irti ja toinen otti alhaalla vastaan. Usein lähettäjä lähti laskemaan tytön vierellä. Lopussa Manna meni hetkeksi umpsukkeluksiin veden alle, josta vastaanottava nosti heti pintaan. Lapsi rakasti sitä: heti sylissä hän alkoi osoitella ylös että uudestaan, uudestaan! Liu'un aikana kuului mahtavaa naurua. Vesipeto olisi varmaan jaksanut ravata mäkeä edestakaisin hamaan tulevaisuuteen saakka ja monta kertaa sieltä laskettiinkin.

Liukumäki on siitä hauska, että siinä voi pyöriä miten päin tahansa. Liukumäessä näytti viihtyvän niin taaperot kuin mummotkin ja kaikki siltä väliltä.

Olimme koko porukka illalla niin onnellisen väsyneitä, että oli kuin usvassa kelluisi. Mannakin oli maailman lauhkein kun lähdimme altailta suihkuun ja pukemaan. Kaikki kävi ja missään ei pistetty hanttiin. Minua oikein nauratti.

Kohta se alkaa

Nyt mieleeni on vasta tullut, miten vähän aikaa sitä onkaan jäljellä "tätä elämää", että olen Mannan kanssa kotona. Rakas tyttäreni menee jo elokuun lopussa päiväkotiin ja minä siitä viikon päästä töihin. Onhan se puolitoista vuotta aika pitkä aika (vaikka se on mennyt sekunnissa) olla "ulkona", vaikka siltä kantilta se on lyhyt, että voisihan sitä olla poissa vaikka kolme vuotta. Uskon, että tällaisen tauon jälkeen pääsen varmasti aika nopeasti takaisin normaaliin tahtiin. Ajalla on alallani iso merkitys, sillä esimerkiksi ohjelmat päivittyvät järkyttävää vauhtia.

Minua jännittää vähän, mutta en oikeastaan tiedä kumpi eniten: oma töihinpaluu, vai Mannan tarhaan meno. Varmaan fiftisiksti. Jännitykseni ei kuitenkaan ole ikävää, vaan sellaista hyvää jänskätystä. Manna pärjää ja viihtyy tarhassa varmasti, mutta tietenkin alussa voi olla outoa sekä hänelle että minulle olla säännöllisesti erossa niin paljon. Ja vaikka kaikki lähtisikin hyvin liikkeelle, olen kuullut että lapselle voi tulla ns. taantumia jonkin ajan päästä. Vaikka eipä sitä kannata vielä miettiä. Mieheni työ mahdollistaa oman aikataulun suunnittelun, joten onneksi hän pääsee yleensä töistä jo hyvissä ajoin. Mannan päivisin tarhassa vietetty aika ei siis tule olemaan kamalan pitkä.

Minulla on vähän sekavat ajatukset loppuvan kotielämäni suhteen, mutta onneksi minulla on tiedossa pehmeä lasku: teen neljä päiväistä viikkoa ainakin ensimmäisen vuoden. Pääsemme tytön kanssa siis nauttimaan kotiarjesta vielä osa-aikaisesti!

Minusta on kyllä ihan kiva palata töihin: työmatkojen rauhoittumistilanteet, tutut työrutiinit ja rakas työpiste, hyvät työkaverit ympäri taloa auttavat. Samalla taas ärsyttää, etten pääse enää päättämään minun ja lapsen päivä- ja viikko-ohjelmasta. Ja se mikä eniten surettaa on niin lyhyt aika, jona lasta arkena näkee. Manna menee niin aikaisin nukkumaan, että olen ehtinyt olla työpäivän jälkeen kotona vasta tunnin tai pari, pahimmasssa tapauksessa en yhtään.

Tiedän, että kun istun työpaikalleni, tuntuu että olisin ollut siinä viimeksi eilen.

Hassuja juttuja

Mannaa huvittaa alastomuus äärettömän paljon. Ensinnäkin häntä huvittaa omat yksityiskohtansa ja jos hän alkaa roplata omaa haaroväliään ja hänelle sanoo että siellä on pimppa, aiheuttaa se mahtavan naurun. Niinikään iskän pippeliä osoitellaan saunassa, suihkussa tai vaatteita vaihdettaessa ja nauretaan suuren ääneen, sekä äidin tissejä tökitään ja hihkutaan. Kerromme aina auliisti näissä tilanteissa, että ne ovat äidin tissit tai se on iskän pippeli. Tämä on Mannasta hurjan hauskaa. Eihän siinä nyt itsekään voi olla nauramatta moisille tilanteille.

Suosikit

Manna rakastaa Muumeja ja Barbapapaa ja ne kiinnostavat sekä kirjoina että videona. Manna kutsuu kaikkia muumeja "Papoiksi", mutta Muumipappa on ihan selkeä suosikki. Muumimaassakin Mannaa kiinnosti nimenomaan Papan hahmo: olisimme päässeet ensin Niiskuneidin "juttusille", mutta Manna haikaili ainoastaan Papan perään.

Mannalla on kaksi ekopuuvillasta tehtyä Muumi-pehmolelua. Parikymmentä senttisen Niiskuneidin löysin sattumalta vitosella Lapsimessuilta (normaalihinta 19,90) ja viisikymmentä senttisen ison Muumipapan löysin Stockan tarjouksesta 19,90 heti sen jälkeen kun olimme tulleet Muumimaasta. Meidän oli tarkoitus hankkia sieltä jonkinlainen Pappa-hahmo, mutta väenpaljouden vuoksi emme jaksaneet alkaa metsästää. Manna-parka seuraili hotellissakin erästä Muumipappa-pehmolelua kainalossaan kanniskelevaa pikkupoikaa huutaen "Pappa! Pappa! Pappa!" Stockan tarjous oli niin huikea, että nappasin Papan heti syliini aivan kuin se olisi maailman viimeisin pehmolelu ja riemuitsin kuten olisin löytänyt itselleni jotain mullistavaa. Minusta se oli vaan niin hauska sattuma kun Pappa käveli minua vastaan juuri reissumme jälkeen. Manna arvatenkin ilahtui Muumipapasta ikihyviksi.

Barbapapat ("Papapa") ovat tosi hauskoja ja näytämme niitä hänelle välillä netistä. Myös kirjoista on hauska katsoa lempihahmoja. Olen ostellut niitä jo siitä lähtien kun Manna oli vielä vatsassa. Hauska nähdä, miten joistain hahmoista tulee suuria suosikkeja jo noin pienelle ilman että niitä edes erikseen tuputtaa. Mannallakin on paljon erilaisia kirjoja, mutta Barbapapa-kirjan kuville tyttö hymyili jo ollessaan vauva. Muumi-innostus tuli kehiin vasta tänä keväänä.

"Mannaaa, missä Mannaa?"

Varasin Mannalle eilen 1,5-vuotis neuvolan. Se on täsmälleen sinä päivänä kun tämä ikä tulee täyteen. Odotan innolla uuden neuvolantädin tapaamista. Toivottavasti hän on edes puoliksi niin hyvä ja mukava kuin keväällä eläkkeelle jäänyt tätimme. Ensin tehdään normaalit terkkarin mittaukset punnituksesta pituuteen. Sen jälkeen on lääkärintarkastus. Siellä kuulemma tulee kaikenlaisia "pinoa kolme palikkaa" ja "missä pallo" -tehtäviä. Tutkimuksen kannalta minua ei haittaa jos Manna heittäytyisi yhteistyöhaluttomaksi eikä tekisikään tehtäviä, sillä tiedän että hän kuitenkin osaa ne.

Mannalle on kevään mittaan kasvanut ihana empaattisuus. Kun vaikka riitelemme miehen kanssa, Manna tulee eteen ja tekee kaikenlaisia hassuja juttuja piristääkseen. Hän ilmeilee, heiluu, hymyilee, pelleilee ja ottaa kiinni. Jos minua itkettää, hän tulee usein lohduttamaan esimerkiksi painamalla päänsä syliini. Se on minusta tosi hellyttävää. Pidämme huolen siitä, että Manna näkee aina sovinnon. Eikä meistä kumpikaan onneksi pitkävihaisia olekaan.

Mukaan on tullut myös pussailu. Manna antoi todistettavasti ekoja pusuja kevään mittaan, mutta nyt hänelle iskee välillä oikein hellyyspuuskia: hän tuo kasvonsa ihan lähelle, laittaa päänsä poskea tai kaulaa vasten ja kun pyytää antamaan pusun, hän antaa hyvin märän sellaisen suu ammollaan. Toistaiseksi minä olen ollut se, joka niitä eniten saa. Olemme kovia osoittamaan toisillemme hellyyttä, joten en ihmettele että lapsikin oppii nopeasti hellyyden antajaksi ja -vastaanottajaksi.

Puheen ymmärtäminen on jo ihan ällistyttävää! Kommunikointi käy yhä helpommaksi kun Manna on alkanut ottaa mukaan sanoja aina vaan käytännöllisimpiin tilanteisiin. Samoin hän johdattelee eleillä, jos en ymmärrä hänen "puhettaan." Kun hän haluaa päälleen lisää vaatetta, hän vie minut vaatekaapilleen ja osoittee hyllylle. Kun kysyn, "haluatko housut", hän sanoo hyväksyvästi "m!" ja menee lattialle istumaan. Jos on jano, hän suuntaa jääkaapille tai vesihanan viereen. Joskus hän ottaa ihan konkreettisesti kädestä kiinni ja lähtee viemään haluamaansa paikkaan.

Luovuimme siis syöttötuolin turvakaaresta, koska Manna osaa kavuta omin avuin tuoliin ja sieltä pois. Samoin tavalliset tuolit, sohvat sun muut istuimet alkoivat olla loppukeväästä arkipäivää. Koska haluan, että lapsi oppii omatoimiseksi ilman että seuraan koko ajan varjona kädet levällään perässä, olin noiden kiipeämisjuttujenkin kanssa aika uhkarohkea: kun Manna kapusi tuolille, saatoin mennä toiseen huoneeseen vähäksi aikaa tekemään jotain. Olisihan siinä voinut kuulua kolahdus jos toinenkin, mutta siinä vaiheessa kun tuolille kiipeäminen oli ollut kuvioissa jonkin aikaa, Manna osasi tulla jo aika hyvin pylly edellä alas kaikenlaisista paikoista. Ehkä siksi uskalsin ollakin uhkarohkea.. Kun kuulin ähinästä että hän haluaa alas, aloin ohjeistaa vähän kauempaa että pylly edellä, pylly edellä ja menin apuun vasta jos hän ei meinannut millään onnistua. Joskus hän kapusi alas niin hiljaa, että huomasin yhtäkkiä kun Manna ilmestyi kanssani kotihommiin. Aika pian saatoin jättää hänet ihan turvallisin mielin tuolille, sohvalle tai sängylle luottaen, että hän pääsee itse sujuvasti alas.

Myin hiljattain myös tavalliseen tuoliin laitettavan matkasyöttötuoli Sack'n Seatin, jonka ostimme viime talvena jokin aika ennen Tukholman reissua. Koko kevään istuin oli kovassa käytössä ja kulki kätevästi mukana hoitolaukussa, mutta nyt sitä ei enää tarvitse. Aina kun joku tällainen vaihe on ohi, minulle tulee vähän haikea olo.

Yksi hauska leikki on "Missä Manna?" Se toimii niin että kun sanomme tuon lauseen, Manna laittaa silmät kiinni. Sitten alamme huhuilla "Missä ihmeessä se tyttö on? Missä Mannaaaa? Mannaa, missä sinä olet? Huhuu?" ja kun tyttö avaa silmät, huudamme ilahtuneina "Siellähän se Manna oli!" Tämän jälkeen Manna käkättää voitonriemuisesti ja leikki alkaa alusta.

Toinen aika huvittava juttu on se kun Manna yrittää huijata meitä, josta vaikka tässä yksi esimerkki: olemme antaneet Mannan syödä tuttia nukkumaan mennessä ja rauhoitustilanteissa, mutta ei ns. huvituttina. Jos Manna tulee unilta tutti suussa, pyydämme sen häneltä aika pian pois ja hän ojentaakin sen heti. Jos tuttia ei heti laita pikku näppien ulottumattomiin, Manna yrittää vähän ajan päästä saada sen taas suuhunsa. Jos hän onnistuu siinä, hänelle sanotaan että tuttia syödään vaan kun nukutaan. Samassa lapsi menee lappeelleen ja ummistaa silmänsä. Ja hymyilee samalla. "Nukkumista" kestää sitten muutaman sekunnin, jonka jälkeen hän luulee huijanneensa meitä ja yrittää jatkaa leikkejään muina miehinä tutti suussaan. Hehheh! En koskaan lakkaa ällistelemästä, miten varhaisessa vaiheessa lapsi oppii vaikka mitä.

Se viimenenkin kulmahammas on sitten puhjennut ja sitten on jäljellä vielä viimeiset neljä poskihammasta. Pottahommat ovat alkaneet tällä viikolla uudestaan ja se vaikuttaa olevan taas mieluisaa puuhaa. Kunnon tauko siitä pidettiinkin, mikä oli hyvä ratkaisu.

Sadetta pitelemässä rattaiden suojassa.

Turun retki

Vanhaa kauneutta Aurajoen rannassa. Tässä taitaa olla Apteekkimuseo.

Teimme pari viikkoa sitten parin päivän reissun Turkuun. Miehelläni oli lahjakortti Holiday Clubin kylpylähotelleihin ja valitsimme muutamasta vaihtoehdosta meille mahdollisimman tuntemattoman kaupungin. Turun Caribiaan siis!

Hotelli oli itsessään kiva ja siisti, mutta huoneessa oli toivomisen varaa: sisustus oli nuhjinen ja kaipasi kipeästi remonttia. Käytössä oli vain yksi käsipyyhe, koska "ne oli päässyt loppumaan koko hotellista juuri silloin." No, tärkeintä että kylpypyyhkeitä oli tarvittava määrä. Huoneen siisteystasossa ei sinänsä ollut valitettavaa, ainoastaan nuhjuisuus pisti aluksi silmään.

Ota iskä yks rusina.

Kukkuu!

Samoilimme kaupungilla ja Aurajoen rannassa ja kävimme syömässä kivoissa ravintoloissa. Pääosin oli hyvä ilma paria sadekuuroa lukuunottamatta. Puljasimme lisäksi Caribian kylpyläpuolella (joka oli hyvässä ja siistissä kunnossa, kuten hotellin muutkin yleiset tilat) ja Manna selvästi viihtyi täydestä sydämestään. Altaiden vesi oli ihanan lämmintä ja lastenaltaassa oli paljon leluja, joilla lotrata veden kanssa. Välillä kävimme isommassa altaassa Manna sylissa ja hymy tärkkääntyi meidän kaikkien kasvoille ihanasta lillumisesta. Vesileikit ovat siitä mukavia, että kaikenikäisillä on yhtä hauskaa. Oli kiva katsella kun äidit ja isät, sekä mummit ja vaarit heittäytyivät lasten kanssa leikkeihin, kävivät vesiliukumäissä ja puljasivat täysillä muiden mukana. Mekin laskimme miehen kanssa vuorotellen vesiliukumäistä ja etenkin yksi, jossa sai hurjat vauhdit, oli ehdoton suosikki. Pääsipä Mannakin pikkuiseen lastenaltaan mäkeen, eikä tarvitse varmaan edes mainita mitä hän siitä piti.

Oli helppoa heittää kylpytakit päälle jo huoneessa ja lampsia suoraan kylpylään ilman ylimääräisiä tavaroita. Mannalle ostetut uimavaipat toimivat erinomaisesti.

Herneet ovat mahtavaa herkkua!

Kun päiviin sisältyi altaissa puljaamista (toisena päivänä aamulla sekä illalla) ja kaupungilla hengailua, oli lapsen unet mahtavan sikeät. Iltatoimien jälkeen Manna ei tarvinnut kuin laittaa sänkyyn kun hän jo sammahti siihen asentoon. Täytyy myöntää, että kyllä moinen päiväohjelma toi itsellekin hyvät unet.

Mannan aikaisen nukkuma-ajan myötä linnoittauduimme hotellihuoneeseen jo alkuillasta, mutta kävimme ostamassa molemmiksi illoiksi evääksi kaikenlaista hyvää ja maksoimme huoneeseen elokuvakanavan. Niitä katsellessa ja lehtiä lukiessa aika kului rattoisasti ja ainakin tuli levättyä kunnolla.

Kaupunkikävelijät.

Hotelliaamiainen oli tietenkin ruhtinaallinen ja koska olimme lapsikohteessa, oli siellä selvästi kiinnitetty oikein erityistä huomiota pikkujengin ruokiin (tai en ainakaan ole ennen nähnyt Sokos Hotelleissa erillistä lasten pöytää). Mannalle maistui tavanomaisen puuroannoksen lisäksi hedelmät, leipä, juusto ja kalkkunaleikkele. Ravintolatilan viereen oli tehty todella iso leikkihuone, jossa oli kaikkea pikku liukumäistä kirjoihin, palapeleihin, nukkeihin ja muovimopoihin. Oli ihana päästää Manna vapaaksi aamiaisen jälkeen ja istuskella siinä katselemassa. Monet vanhemmat joivat aamiaisen "jälkkärikahvit" siinä.

Yleensä moiset lapsilomakohteet ovat täynnä kirkumista, huutoa ja hälinää, mutta nyt yllätyin, miten lapsipaljoudesta huolimatta fiilis oli tosi rauhallinen. Aamiaisella oli rento tunnelma, eikä kylpylässä ollut tietoakaan ns. "lapsihelvetistä", vaikka pikku vipeltäjää oli enemmän kuin ehti laskea. Ehkä se kylpylätunnelma tekee rennoksi. :)

Kotimatkalla pistäydyimme Muumimaailmassa, johon miehelläni oli pari vapaalippua myös. Siellä oli niin paljon porukkaa, että tunnelma oli aika ahdistava. Manna on armoton Muumipappa-fani ja alkoi ensin itkeä kun väenpaljouden vuoksi ei päässyt Papan lähelle. Vähän ajan päästä se kuitenkin onnistui ja tyttö pääsi koskettamaan idoliaan. Lähdimme aika nopeasti pois, koska paikasta ei oikein saanut mitään irti kamalan ihmismassan vuoksi. Sitä täytyy kokeilla uudestaan kun Manna on vähän isompi. Naantali on ihana paikka ja päätimme jäädä vielä pitsalle ennen kotiinlähtöä. Manna sai myös osansa ja hän söikin innoissaan omalla haarukalla.

Muumitalo oli hieno!

Manna pääsi lähelle idoliaan Muumipappaa. Sen verran jänskää se

kuitenkin oli, että valkoista otusta oli turvallisempi katsella isin sylissä.

Hyvä tietää.

Muumimaailman liepeillä oli ihanat kaislikot.

Naantalin satamaa.

Lähtöpitsat naantalissa. Nam!

Saimme edellisen auton oston yhteydessä autokaupalta kylkiäisiksi auto-DVD-soittimen (oho, olipas monta auto-sanaa), jolla oli nyt käyttöä: kun matkatekemiset alkoivat tympiä ja pieni matkustaja tuskastui, laitoimme Muumit pyörimään. Loppumatka sujuikin sitten kuin tanssi. Olen itse sitä mieltä, että tämä keino on ihan hyvä, mutta en kannata sen käyttöönottoa automaattisesti heti alkumatkasta: minusta on hyvä että lapsi oppii keksimään itselleen tekemistä ja viihtymään omissa puuhissaan, ettei kaikkea anneta eteen valmiiksi pureskeltuna. Silloin kannatan DVD:n autossa katsomista kun lapsi alkaa tosissaan tutkastua ja matkaa on vielä. Sopivan piirretyn katsominen rauhoittaa.

Nyt on kissanpäivät! Saa katsella Muumeja ja vielä syödä samalla piparia!

Kaikenkaikkiaan pieni kaupunkireissu oli tosi onnistunut ja rentouttava. Kaikki viihdyimme tosi hyvin.

Itku pitkästä ilosta

Hah, taitaa olla nuo kaupungilla hengailut kahviloissa ja kaupoilla Mannan kanssa olla joksikin aikaa bye bye. Lapsi on kirjaimellisesti sellaisen iän ytimessä, ettei kauaa paikallaan jaksa pysyä. Syöminen ravintolassa tai kahvilassa onnistuu muitta mutkitta, mutta ei sinne jäädä tuntikausiksi pöytään juttelemaan – kuten ennen. Yllättävän pitkään tytön kanssa pystyi käydä shoppailemassa ja hengailemassa ympäriinsä. Ja tavata ystäviä kahviloissa. Manna tutki tyytyväisenä lelujaan ja nakerteli leipää tai muuta mielenkiintoista. Ajattelin puolitosissani että äh, kyllähän Manna tykkää tästä hommasta hamaan tulevaisuuteen asti. Kyllä minun nyt täytyy myöntää, että eteeni on tullut samanlainen tilanne kuin muillekin tämän ikäisten äideille: lapsen menojalka vipattaa ja pienen kärsivällisyys riittää vain tiettyyn pisteeseen asti. Yllättävän hyvin Manna silti jaksaa, että kyllä hänen kanssaan voi tarpeelliset jutut hoitaa, mutta pitempiaikainen oleskelu ei enää onnistu niin että voisin toimia kuten tytön vauva-aikana tai vielä tänä keväänäkin. Jos siis mieleni tekee lähteä huvikseen kiertelemään kaupoissa tai istumaan kahvilassa, teen sen suosiolla niin että lähden ilman lasta kun mies on päässyt töistä. Päivällä tapahtuvat mammatapaamiset täytyy vaan järjestää sopiviin paikkoihin, eihän se sen kummempaa ole. Onneksi on leikkipuistot ja jos kuitenkin mielii kaupungille näkemään ystäviä, sielläkin voi etsiä minkä tahansa puiston energiapakkauksen kirmattavaksi. Tai kyläillä toisten luona.

Olimme tänään kaupungilla ja reissu kesti sen verran kauan, että Mannan "iltalevottomuus" ehti alkaa (yleensä n. klo 17 eteenpäin). Vielä kun siihen lisätään mukaan tapahtumarikas päivä, on toiminta vielä levottomampaa. Pitihän tyttö tietenkin päästää jaloittelemaan, ettei koko reissu menisi pelkäksi rattaissa istumiseksi, mutta vapautumisestaan onnellinen lapsi tykkää nykyään lähteä juoksemaan pakoon päästäen ilmoille riemukkaan röhönaurunsa. Tänään hän olisi halunnut juosta heti liukuportaisiin ja kun lähdin perään, tyttö innostui entisestään: katsoi taakse ja kiihdytti vauhtia naurun sekaiset kiljahdukset Kampin kauppakeskus kaikuen. Portaisiin ei ollut matkaa enää montaa metriä kun sain hänet kiinni. Kiva tilanne. Rattaisiin takaisin laittaminen ihanan juoksentelun jälkeen aiheuttaa yleensä vastalauseita, mutta ihme kyllä kun mainitsee että "hei laitetaan turvavyöt kiinni, katso näin. Klip ja klop" tapahtuu melkein välitön rauhoittuminen. Niin onneksi nytkin. Ratikassa Manna innostui potkimaan inhottavasti mekkoni helmaa ja röhötti päälle. Minua ei naurattanut. Kielsin monta kertaa tiukasti, otin samalla jaloista kiinni ja yritin olla ajattelematta kanssamatkustajia. Ei paljon tehonnut, nauru jatkui. Olen aika tarkka sen kanssa, että kielto ja toruminen viedään loppuun saakka, eikä jätetä leijumaan lapsen jatkaessa toimintaansa. Kuitenkin kun lapsi jatkaa ja jatkaa, sitä tulee mieleen että mitäs nyt tehdään? Missä on manuaali? Ei siinä auta muu kuin yrittää pitää kieli keskellä suuta.

Manna keksii juuri väsyneenä kaikkea älyvapaata ja silloin vaan nauraa tiukoillekin torumisille. Sitä oikeaa uhmaikää odotellessa. (Välihuomautuksena muuten: uhmaiästä oli kirjoitettu hauskasti, että vanhemmat usein miettivät reilu 1-vuotiaan kanssa että onkohan tämä jo nyt sitä uhmaa? Ja sitten kun lapsi on parivuotias tajutaan, että tämä on sitä uhmaa! Nyt kun Manna alkaa olla niin omatahtoinen, pidän usein tuon lauseen mielessäni :) Vieressämme ollut eläkkeelle jäänyt lastentarhanopettaja hihitteli ja jutteli, eikä näyttänyt ajattelevan yhtään että onpas kuriton lapsi. Ilmeisesti tilanne ei ollut niin suuri kuin miltä minusta tuntui. Lähtiessään hän toivotteli meille iloa elämässä.

Kun Mannan väsymys pääsee siihen pisteeseen, että touhu menee pelkäksi metkuiluksi eikä mikään kielto tehoa, tiedän jo valmiiksi mitä lopulta tapahtuu. Tälläkin kertaa kotiin tultuamme tyttö sai kunnon raivarin, koska väsymys meni yli siitä huolimatta että olimme ihan normaaleissa aikatauluissa. Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauraa.

Kesäjuttuja ja -kuvia

Ilta laiturilla.

Olimme juhannuksena perinteisesti mökillä. Siellä olivat meidän lisäksi vanhempani ja siskoni perhe. Säät eivät meitä kovin paljon suosineet, mutta onneksi saimme kuitenkin jonkin verran nauttia selkeästä säästä. Meillä oli tosi hauska juhannus!

Juhannussunnuntaina käväisimme mieheni kanssa kotona ja Foo Fightersin keikalla (loistava!), jonka aikana Manna sai nautiskella olostaan mummilassa ja ukkilassa.

Palasimme Mannan kanssa maanantaina takaisin mökille ja mummikin tuli pariksi päiväksi. Sää muuttui aivan heleteiseksi ja aurinko onkin paistanut siitä lähtien melkein tauotta. Manna pääsi lotraamaan veden kanssa sydämensä kyllyydestä ja sai juoksennella ilman vaippaa mielin määrin. Koitimme pitää häntä varjossa, mutta liikkuvaisen taaperon kanssa se ei ole helpoin tehtävä. Alle 2-vuotiaalle ei suositella aurinkorasvaa, vaan hänet olisi suojattava vaatteilla ja varjoilla. Nythän on olemassa niitä uv-pukujakin, mutta emme ole sellaista alkaneet hankkia ja pitkähihaisten käyttäminen kamalalla helteellä tuntui jotenkin ahdistavalta ajatukselta. Sen sijaan annoimme Mannan olla uikkarisillaan tai mekossa, pää ja niska aurinkohatulla suojattuna ja kyllä laitoimme hänelle lapsille tarkoitettua aurinkovoidetta. Manna on melkein 1,5-vuotias, joten en usko että tuo puolen vuoden heitto kaataa maata. Ja parempi noin kuin palanut iho. Iho pysyi hyvänä, eikä palamisia tullut.

Mielipuuhaa.

Mitä näkyy?

Luonnon taidetta.

Mummin kanssa polskuttelemassa.

Manna oli ensin säntäämässä suoraan järveen. Ei minkäänlaista jarrutusliikettä! Meidän piti oikein tosissaan estellä häntä ryntäämästä sinne kun toinen juoksee ihan naulapäisenä. Sitten laitoimme hänelle pelastusliivit ja Manna pääsi isin kanssa testaamaan järveä. Sen jälkeen sinne hinkuaminen vähän rauhoittui, vaikka edelleen rantaan olisi pitänyt saada mennä omin avuin. Kävimme monta kertaa uimassa ja Manna nauraa röhötti (Mannalla on vauvasta asti ollut vähemmän tyttömäinen räkätys) minkä jaksoi. Saunassa oli kiva lotrata paljujen ja lelujen kassa. Iltaisin tyttö nukahti aika liukkaasti ison puuroannoksen jälkeen. Ja minun sydän melkein pakahtui onnellisen tytön touhuja katsellessa.

Pikku nokoset mummin sylissä.

Mökkimaasto ei ole mitään lapsiystävällisintä sorttia jyrkkien ja mäkisten kallioiden vuoksi ja kuten arvata saattaa, siellä olo ei tuon ikäisen lapsen kanssa ole ainakaan mitään lekottelua. Hyvin meillä kuitenkin sujui ja aiomme todennäköisesti mennä muutamaksi päiväksi ensi viikolla uudestaan. Ihanaa kun miehellä on loma ja voi tehdä kaikenlaista ex tempore. Tai niin ex tempore kuin kaksi maailman epäspontaaneinta ihmistä vaan pystyy.

Mutku mie haluun mennä ite rantaan!

Kesätyttö.

Vilvottelua.

Newsflasheja

Mökillä Manna oppi juomaan itse mukista ilman kantta. Lisäksi hän osaa kiivetä itse syöttötuoliin ja sieltä pois. Poistimme Tripp Trappista turvakaaren, joten nyt siihen ja siitä kapuaminen on vielä helpompaa. Manna osaa nyt myös riisua itseltään vaatteita kokonaan pois aika hyvin: tänä aamuna omin avuin lähti pyjama ja toissa päivänä housut. Kaikki missä on napit tai vetskari ovat tietenkin helpompia. Tänään Manna söi ensimmäistä kertaa kokonaisen lämpimän aterian alusta loppuun itse. Nyt kolmaskin kulmahammas on tullut esiin, eikä kestä kauaa kun viimeinenkin liittyy jengiin.

Jonkin aikaa on ollut myös "aidan takana ruoho on vihreämpää" -vaihe. Se, mitä on toisen lautasella on parempaa, vaikka olisi ihan samaa ruokaa. Jos tuo juo maitoa suoraan lasista, minunkin on saatava. Tuo lelu on kivempi. Haluan syödä juuri tuolla haarukalla millä sinä! Näistäkin selviää pikku huijauksilla, mutta kova on tytöllä tahto kun ei millään meinaa antaa periksi. Siinä otetaan sitten mittaa tytöstä ja vanhemmista.

Manna on alkanut myös pestä itseään. Vettä otetaan käteen ja hierotaan poskeen. Kun laitetaan kosteusvoidetta, Manna laittaa sitä omalle vatsalle ja poskiin jo tosi hienosti. Lapsi apinoi (tai yrittää) melkein kaikkea.

Hurjaa tahtia tapahtuu vaikka mitä!

Isin ja tytön leikit.

Serkkutytön poimimat ihanat juhannuskukat.