maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulutuoksuja

Leivoimme tänään joulupipareita, -torttuja ja spelttileipää. Manna sai osallistua piparinleivontaan ja se oli hauskaa hommaa, joskin monin verroin työläämpää pienen "apurin" kanssa. Kun ehdotin piparin leipomista, lapsi lähti välittömästi juoksemaan keittiön huutaen "tooooooooooooooo!" (joo!) Kuuli varmaan vaan sanan pipari ja innostui jo siitä.

Manna pääsi jyvälle tosi nopeasti: ei tarvinnut näyttää kuin kerran ja sitten hän jo kaulitsi taikinaa ja paineli muotteja levyyn. Hänellä oli oma taikina ja välillä hän halusi läimiä muotteja minunkin taikinaan. Tuloksena asetelmani keskelle tuli milloin mikin kuvio ja alle jääneet saivat tylyn katkeamiskohtalon. No eipä ainakaan tullut tylsän näköisiä pipareita. Manna katseli mallia kun vein valmiiksi muotitettuja pipareita pellille odottamaan uuniin pääsyä. Hän yritti viedä sinne kokonaisia könttejäkin. Mannalla kesti hetken tajuta toimintajärjestys, että ensin pöydällä tehdään ukkelit ja akkelit, sitten laitetaan pellille ja siitä uuniin. Manna olisi nimittäin halunnut kasata pellillä olevia taikinahahmoja uudestaan köntiksi ja onnistuikin siinä kerran.

Lopputuloksena kaksi pellillistä mielenkiintoisen muotoisia pipareita ja hyvältä ne maistuivatkin!

Keskittynyt piparileipuri.


Manna koettaa irrottaa hahmojen
ympärillä olevaa taikinaa.

Hyvältä tuoksuu!

Mitä, etkö muka sano mitään kun otan omin lupineni..

Työn tuloksen testaaja. Nammm!

2 kommenttia: