Hankinta

Mannan vaunut ovat jääneet pieneksi niin, ettei hän mahdu enää makaamaan niissä. Tämä riski oli tiedossa vaunuja hankkiessamme, mutta ei sitä silloin osannut niin arvioida lapsen kokoa ja kuinka nopeasti hän kasvaa kopasta ulos. Päikkäreiden rattaissa ottaminen on muutenkin ollut keväästä lähtien vaikeaa, mutta tuo seikka tietenkin hankaloittaa asiaa entisestään: Manna makaa niskat kenossa eikä saa unta ja kun vedän häntä alaspäin niin että polvet menisivät enemmän koukkuun ja päälle jäisi tilaa, nousee lapsi takaisin istumaan. Takaisin makuulle mennessä asento on palautunut niskakenoasentoon. Istumakäytössähän ne ovat olleet vielä ihan loistavat ja sen suhteen ne menisivätkin vielä varmaan pari vuotta. Haluan kuitenkin totutella Mannan takaisin rattaissa nukkumiseen, koska silloin niin moni asia helpottuu. Ei meistä kumpaakaan harmita noiden vaunujen ostaminen, vaikka käyttöikä jäikin näin lyhyeksi. Olemme olleet niihin muuten tosi tyytyväisiä.

Aloimme sitten harkita kevyempien rattaiden hankkimista, joihin Manna mahtuu makaamaan. Lisäksi niissä pitäisi olla kuomu auringon, sateen ja vaikka minkä vuoksi. Kun olemme tottuneet kääntyviin etupyöriin, ei niistäkään haluaisi luopua.

Testailimme vähemmän aktiivisesti erilaisia rattaita aina kun sellaisessa kaupassa satuimme olemaan. Brion Spin-rattaat alkoivat miellyttää eniten. Niissä on tilaa, kulkevat kevyesti ja ovat kätevät kasata. Viime viikolla sitten päätimme ostaa ne. Rattaat toimivat erinomaisesti ja Manna viihtyy niissä niin hyvin, että alkaa usein kiukutella kun pitäisi nousta pois. Aikaisemmin se on ollu vähän päinvastoin. No, uutuudenviehätystä varmaan. Istuminen tulee lokoisammaksi kun jalat saa halutessaan suoraksi vaakatasoon. Nukkumista niissä ei ole vielä testattu, mutta huomenna siihenkin tulee muutos kun tapaamme ystäväni lapsensa kera piknikillä.

Päätimme olla pitämättä edellisiä vaunuja itsellämme vähäisen varastotilan vuoksi ja koska meillä ei ole suunnitelmia toisen lapsen suhteen, senkään vuoksi emme pitäneet tarpeellisena niiden säilyttämistä. Ja jos joskus saamme toisen, näitä juttuja mietitään sitten uudestaan, sanoi mieheni.

Pieni luopumisen tuska minulle kuitenkin tuli kun kuurasin vaunuja myyntikuntoon. Paljon muistoja ja tunnearvoa. Manna on kuitenkin kasvanut niissä pienestä vauvasta touhuavaksi taaperoksi ja niiden kanssa on liikuttu todella paljon. Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä esineilläkin on tunteet. Naura vaan, mutta minusta tommoiset esineet ovat melkein... perheenjäseniä!

Ratkaisu käveli sitten vastaan ihan itsestään: mieheni veljelle syntyi viikko sitten tyttö ja tiedämme että heillä on edelliseltä lapselta perityt isot vaunut, mutta kysyimme huviksemme, olisiko heillä käyttöä näppärille pienikokoisille. Mikä säkä, sillä heillä oli ollut juuri puhetta tästä aiheesta. Kaupat tuli! Ja mikä parasta, nyt kapineet pysyvät lähipiirissä, joten luopumisen tuskani hävisi heti kun tiedän että ne ovat hyvässä perheessä.