Eka tutustumispäivä tarhassa

Olimme Mannan kanssa eilen ensimmäistä päivää tutustumassa tarhaan. Meidät otettiin heti todella lämpimästi vastaan ja huomasin jo eteisessä, että Mannalle oli laitettu nimilaputkin valmiiksi rekkiin, kenkätelineeseen ja lokerokaappiin, vaikka virallisesti tarha alkaa vasta maanantaina. Siellä on hyvät säilytystilat, joten varavaatteille, vaipoille sun muulle omalle tavaralle on hyvä paikka.

Olimme hetken sisällä ja sitten lähdimme ulos. Heti pienten ryhmän tilojen oven edestä alkaa pieni leikkipuisto, eli lapsen voi päästää heti ovelta "vapaaksi." Nyt on aika monta uutta lasta, joten "harjoittelijoita" oli. Osalla oli kova ikävä ja he itkeskelivät paljon. Eräs tyttö on tottunut istumaan melkeinpä vain rattaissa, eikä ole tottunut leikkipuistoihin. Hän ei olisi millään halunnut koskea mihinkään – etenkään hiekkaan, joten hän itkeskeli vähän järkyttyneenä hiekassa istuessaan. Tädit sanoivat, että he yrittävät nyt totutella tyttöä leikkeihin.

Manna alkoi viipottaa heti muiden mukana puiston toiseen päähän ja meni liukumäkeen kuin missä tahansa leikkipuistossa. Pihassa oli juuri sopivasti kaikkea: iso hiekkalaatikko, keinuja, liukumäki, erilaisia leluja ja kärryjä ja muutama vieterikeinu, vai miksi niitä nyt sanotaankaan. Oli siellä kiva puuheppakin, joka on myös eräänlainen keinu: se heiluu eestaas ikään kuin liukuen. Siitä Manna innostui varmaan eniten ja meni suukottamaankin, aivan kuten kotona olevaa keinuhevostaankin.

Lähdimme kotiin lounasaikaan ja huomasi selvästi, että Mannalla oli ollut hauskaa. Manna on helposti tilanteisiin mukautuva ja rohkea tyttö, joten odotan mielenkiinnolla, miten ensi viikko sujuu kun hän on siellä ilman minua. Temme niin, että alkuviikosta Manna on tarhassa aamupäivän ja haen hänet ruoan jälkeen kotiin unille. Loppuviikosta pidennämme päivää ja haen hänet sitten päikkäreiden jälkeen kotiin. Toivottavasti hän alkaa viihtyä siellä. Huomenna on vielä yksi tutustumispäivä, jolloin minä olen mukana.

Seurailin tätien touhua, enkä voisi olla enempää tyytyväinen että saimme paikan tuosta tarhasta: heillä oli tosi jämpti ja lämmin ote lapsiin ja lapset selvästi luottivat heihin todella hyvin. Oli mukava katsella, että he selvästi pitävät työstään. Välillä juttelin heidän kanssaan kaikenlaista. He kertoilivat lapsen mukautumisesta tarhaelämään ja sanoivat, että joillain "vieroitusoireet" vanhemmista kestävät vain päivän ja toisilla kaksi kuukautta. Siitä on apua, jos lapsi on ollut jo hoidossa ja on muutenkin ollut vähän erossa vanhemmistaan. Mannasta kuulemma näki, että hän varmasti mukautuu hyvin kun ei nytkään kokenut tarvetta olla minussa kiinni. Mutta mennään päivä kerrallaan. Jännää!

He kyselivät minulta paljon kaikenlaista Mannan tavoista ja luonteesta. Lisäksi meillä on vielä keskustelu tarhan johtajan kanssa, jossa käymme tarkemmin läpi käytännön asioita ja Mannan juttuja. Olen tosi positiivisella mielellä kun näin, miten lämminhenkiseen paikkaan Manna on menossa. Ryhmän isoimmat lapset tulivat isosisarmaisesti ohjailemaan ja opastamaan Mannaa, mikä oli minusta tosi kivaa.

Manna kuralätäkköön keskittyneenä (kuva ei liity tarhapäivään).