Minua jännittää vähän, mutta en oikeastaan tiedä kumpi eniten: oma töihinpaluu, vai Mannan tarhaan meno. Varmaan fiftisiksti. Jännitykseni ei kuitenkaan ole ikävää, vaan sellaista hyvää jänskätystä. Manna pärjää ja viihtyy tarhassa varmasti, mutta tietenkin alussa voi olla outoa sekä hänelle että minulle olla säännöllisesti erossa niin paljon. Ja vaikka kaikki lähtisikin hyvin liikkeelle, olen kuullut että lapselle voi tulla ns. taantumia jonkin ajan päästä. Vaikka eipä sitä kannata vielä miettiä. Mieheni työ mahdollistaa oman aikataulun suunnittelun, joten onneksi hän pääsee yleensä töistä jo hyvissä ajoin. Mannan päivisin tarhassa vietetty aika ei siis tule olemaan kamalan pitkä.
Minulla on vähän sekavat ajatukset loppuvan kotielämäni suhteen, mutta onneksi minulla on tiedossa pehmeä lasku: teen neljä päiväistä viikkoa ainakin ensimmäisen vuoden. Pääsemme tytön kanssa siis nauttimaan kotiarjesta vielä osa-aikaisesti!
Minusta on kyllä ihan kiva palata töihin: työmatkojen rauhoittumistilanteet, tutut työrutiinit ja rakas työpiste, hyvät työkaverit ympäri taloa auttavat. Samalla taas ärsyttää, etten pääse enää päättämään minun ja lapsen päivä- ja viikko-ohjelmasta. Ja se mikä eniten surettaa on niin lyhyt aika, jona lasta arkena näkee. Manna menee niin aikaisin nukkumaan, että olen ehtinyt olla työpäivän jälkeen kotona vasta tunnin tai pari, pahimmasssa tapauksessa en yhtään.
Tiedän, että kun istun työpaikalleni, tuntuu että olisin ollut siinä viimeksi eilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti