Olemme saaneet huomata, että ne noin parivuotiaaseen liittyvät pottapuheet pitävät ainakin Mannan kohdalla paikkansa. Käyttäytyminen on sen asian osalta muuttunut radikaalisti ihan itsestään (toki tarhakin vaikuttaa asiaan kun siellä isommat näyttävät mallia) parin kuukauden sisällä. Nyt seuraa väistämätön pissa-kakka-osio: nyt vaipassa on pissaa todella harvoin, koska lapsi pyytää päästä pissalle. Hän jopa hakeutuu potalle ihan omin avuin: Manna on kotona suurimmaksi osaksi ilman vaippaa, joten hänen on myös helppo mennä sinne itse. Eräänä päivänä katsoimme kun Manna kantoi potan kuppia vessaa kohti (potta on pesuhuoneessa). "Pissa tuli" kuului vastaus kun kysyimme asiasta. Emme edes huomanneet hänen potalle menoa, se tapahtui niin yht'äkkiä leikin lomassa. Hän on ollut aina innokas tyhjentämään pottaa itse ja annammekin hänen sen tehdä, vaikka touhu näyttää välillä vähän vaaralliselta vauhdikkaasti kävellen ja kaataen. Manna myöskin kakkaa pottaan useammin kuin vaippaan, sillä hän pyytää päästä sinne. Ilta- ja aamupesulla hänelle on tärkeää että potalle on päästävä ihan ensin. Aamulla herättyään Manna haluaa mennä aika pian potalle. Vaikka vaipassa on yön aikana tullutta pissaa, silti viimeisimmät tunnit on selvästi säästetty. Reissuissa tilanne on tietenkin vähän erilainen, koska lapsi ei osaa vielä yhdistää pottajuttuja niin tehokkaasti vieraisiin paikkoihin. Toki jos olemme paikassa useamman yön, silloin se alkaa sujua aika samaan tahtiin, esimerkiksi jouluna vanhempieni luona.
Vatsataudin aikana lapsi hämmentyi, koska kakka oli ihan vettä. Hän sanoikin koko ajan että pissattaa. Potalla täytyi juosta todella usein (pissattaa, äkkiä, äkkiä!), mutta aina ei tietenkään ehditty etenkään piereskelyintoisuutensä johdosta ("Manna piau").
Manna oppi niistämään joulun aikoihin. Kun nenä valuu, hän sanoo "nenä" ja sitten haetaan paperia. Hän opettelee niistämään jo ihan ominkin avuin, mutta pyytää silti usein vielä apua. Nenän kautta ulos puhaltaminen alkaa voimistua aina vaan enemmän.
Matkalla tarhasta kotiin.
Mannan hoivavietti lisääntyy. Kun hän näkee vaikka minulla ihottuma tai pienen ruven, tai leikkauksesta tulleen arven, hän osoittaa sitä ja kysyy "toio?" (mikä toi on?). Kun vastaan että siinä on äidillä rupi tai ihottumaa tms, hän silittää sitä kerran ja sanoo "pipi poisss." Monelle lelulle pitäisi myöskin laittaa vaippa ja pissattaa pottaan: hän tulee huolestuneen näköisenä näyttämään lelun takapuolta ja sanoo "kakka!" Ensin se viedään sitten potalle ja sitten Manna kiipeää pesuhuoneessa olevalle lavuaaripöydälle ja hoitaa pupua, apinaa tai milloin mitäkin lelua hoitotasolla. Hän myöskin saattaa kavuta itse hoitotasolle jo valmiiksi kun sanon että mennään aamu- tai iltapesulle. Samoin lavuaarin ääreen hän kiipeää niin, että menee seisomaan alimmalle tasolle ja jompi kumpi meistä menee taakse tueksi, jolloin hän saa kätensä vapaaksi. Monet tämän ikäisen lapsen vanhemmat eivät käytä enää hoitotasoja, mutta minusta tuo on kätevä monesta syystä: käden ulottuvilla on edelleen kaikki tarpeellinen ja lapsi on hyvällä korkeudella, jolloin asiat käyvät kätevämmin. Se kun ei ole myöskään irtonainen hoitopöytäkaluste, tuosta ei ole mitään kiirettä päästä eroon kun taso on siinä pesuoneen päällä joka tapauksessa. Manna toimii myös hyvänä apulaisena kun hän ottaa koreista tavaroita valmiiksi.
Manna kiipeää lavuaaripöydälle ja vaihtaa leluiltaan hoitotasolla vaippaa.
Manna on kova huolehtimaan muiden syömisistä. Kun hän alkaa syödä ja me vielä hääräämme vieressä, hän osoittaa hellalle ja huomauttaa että "äiti uoka" tai "isi uoka". Niin että syökää nyt! Tai suihkuun mentäessä hän alkaa vaatia että suihuttajankin vaatteet on otettava pois.
Uhma esiintyy entistä voimakkaampana. Vaikka sydämellinen ja kitti tuo lapsi onkin, kyllä sieltä löytyy aika vahvaa tahtoa ja kipakkuutta. Tällä hetkellä hän saattaa loukkaantua ihan mitättömästä asiasta ja taistella sen puolesta vaikka auringonlaskuun saakka. Aika rasittavaa kuunneltavaahan se sirkkelihuuto on, mutta ei voi mitään. Manna haluaisi pompottaa meitä entistä kiivaammin ja välillä hän on kuin tuuliviiri. Haluan-enpäs haluakaan-haluan sittenkin-tilanteisiin olisi niin helppo lähteä mukaan, mutta kieli keskellä suuta... "Kohtaukset" menevät onneksi ohi aika pian: viidessä minuutissa myrsku on ohi. Useimmiten tilanne alkaa sillä, että Manna haluaa jotain, mihin emme suostu. Sairasteluiden aikoihin kun on pitänyt tietenkin joustaa monesta normaalisäännöstä jo pelkästään siksi että lapsi saisi edes jotain suuhunsa tai nukuttua hyvin, pelkäsin, että hän tottuu siihen että on koko ajan jotain luksusta ja alkaa tosi hankalaksi kun pitää mennä taas arkeen. Onneksi ei. Manna on ollut yleensäkin hyvä sopeutumaan muutoksiin, toivottavasti myös jatkossa.
Joskus käskyttäminen menee suorastaan koomiikan puolelle kun lapsi on kuin mikäkin työnjohtaja. Esimerkiksi viime lauantaina aamupalalla saimme tiukkoja ohjeita: "äiti, makkaiia, peipa, voita, wiua, anna" (= äiti, anna makkaraa, leipää, voita ja mehua) ja heti perään: "isi, tinnu, tätä, papini" (= isi haluan katsoa Pingua ja anna piparia. Meillä on eräässä purkissa vielä muutama joulupipari, joita Manna himoitsee). Kun toteutamme vain osan toiveista (mehun tilalla maitoa, ei Pingua, eikä piparia), saattaa tulla sellainen vastalause, ettei sitten syödä mitään ja sirkkelihuuto alkaa. Sen jälkeen lapsi lähteekin jäähylle ja palaa hetken päästä syömään ihan kiltisti.
Muiden kanssa hän käyttäytyy yleensä kuin enkeli. Olenkin seurannut tilannetta ja huomannut että Manna on silti ihan oma itsensä, joten jännittämisestä tai miellyttämisen tarpeesta se ei johdu, sillä osaa hän muillekin kiukutella. Toisen kuin vanhemman toimesta tilanteet vaan ovat erilaisia ja niinhän sen pitääkin olla. Päteehän se aikuisiinkin: kun läheinen sanoo jotakin, häntä ei uskota tai neuvoa noudateta. Kun joku perheen ulkopuolinen ilmaisee saman asian, idea on mahtava. Keksisin tuosta esimerkkejä loputtomiin.
Hehee, iskän kanssa riehuminen on hauskinta!
"Manna piilo, isi piilo!"
Syömisessä Manna tarvitsee enää harvoin apua. Keitot ja muut vaikeammat ruoatkin menevät ihan normaalisti ilman suurempia sotkuja. Silloin kyllä autetaan kun hän ei meinaa suostua syömään tai on niin väsynyt, ettei keskittymisestä meinaa tulla mitään. Nyt sekin vaihe on alkanut, että Manna haluaa tehdä paljon asioita ehdottomasti itse aina leivän voitelusta lähtien, mikä on tietenkin hyvä asia, vaikkakin välillä rasittava. Jos tilanne näyttää hankalalta ja kysyn häneltä, saako äiti auttaa, vastaus kuuluu useimmiten "äiti poiss." Eri asia, jos hän itse tuskastuu yrittämään. Sitten pyydetään "äiti auta." Mutta tuo, haluaako Manna tehdä asiat itse vai autetaanko, on lähinnä tuulesta kiinni. Sekin on tuulesta kiinni, saako kuka vaan auttaa, vai kelpaako vain joku tietty henkilö... Varmaan aika tuttu ilmiö monelle jo tämän iän ohittaneen lapsen vanhemmille.
Pukeminen on myöskin aika herkkä asia. Jos käsi ei meinaa millään löytää hihaan tai sukka asettua jalkaan, tarjoan tietenkin apua. Välillä saan auttaa, mutta jos Manna on täysin ehdottomalla tuulella ja meillä on kiire.. se on vähän turhauttavaa. Mutta hyvin lapsi jo pukee, se täytyy myöntää. Hän saa jopa sukkahousut aika pitkälle jalkaan itse. Riisuminen sujuu jo melkein ongelmitta. Kun tulemme sisään, Manna ottaa parhaassa tapauksessa kaikki itse pois kenkiä myöten. Hän on oppinut, että sisään tullessa ei kenkineen mennä eteisen mattoa pitemmälle, joten hän istua lätsähtää aivan oven eteen riisumaan.
Kuukauden päästä Manna on kaksi. Siis kaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti