Olemme käyneet avoimessa päiväkodissa viime talvesta lähtien ainakin kerran viikossa muutaman muskarissa tapaamamme äidin ja lapsen kanssa. Meistä on muodostunut kiva porukka, viihdymme toistemme seurassa loistavasti. Talven aikana kävi sitten ilmi ohjaajien kanssa jutellessamme, että se asukaspuisto on kaupungin ylläpitämä ja samaa "kompleksia" avoimen päiväkodin kanssa. Puistossa on aina pari heistä paikalla koko päivän, aivan kuten avoimessa päiväkodissakin. Ihan loistavaa, ajattelimme ja aloimme odotella kevättä, jolloin lapset olisivat vähän isompia. Nyt kun pienet tyypit alkavat olla ihan tosissaan kunnon leikki-iässä, mikäs sen parempaa kuin jatkaa tapaamisia puistossa tutuissa piireissä.
Yksi suosikkijutuista on kiipeilytelineet,
joihin Manna pääsee kiipeämään omin
avuin jo pari askelmaa.
Pupukiikkuun mennään joka kerta.
Avoin päiväkoti meni kesäksi lomalle, mutta puisto on auki joka päivä viikonloppua lukuunottamatta. Tietysti sinne voi mennä muinakin aikoina, mutta tarvikevarasto ja sisätilat ovat kiinni, joten täytyy varautua omilla hiekkaleluilla. Paikka on todella suosittu ja etenkin aamuisin puistossa riittää viipottajia. Jos kaipaa rauhallisempaa leikkihetkeä, kannattaa puistoon suunnata iltapäivällä.
No nyt hieman yksityiskohtia puistosta. Jos avoin päiväkoti oli meille erittäin positiivinen kokemus, ei puisto jää yhtään heikommaksi: siellä on mökkimäinen rakennus, joka on sisältä sata kertaa isomman oloinen kuin ulkoa. Sieltä löytyvät vessat, vauvanhoitopisteet ja keittiö kaikkine mukavuuksineen aina tiskikonetta myöten. Mökissä on eteisen, vessojen ja keittiönurkkauksen lisäksi yksi iso huone, jossa on pari pöytäryhmää, penkkejä, radio, leluja jne. Tunnelma sisällä on mökkimäisen kodikas. Siellä on helppo käydä vaihtamassa vaippoja ja pitämässä ruokataukoa tai siirtyä sisäleikkeihin sateen yllättäessä.
Puisto on tosi iso, kokonaan aidattu alue keskellä rinteistä metsää. Ohitse ei mene muuta kuin hiekkainen pyörätie. Puiston monista "vekottimista" löytyy taatusti jokaisen makuun jotakin. Parin meistä äideistäkin on ollut pakko vähän kokeilla etenkin yhtä hauskaa keinua.
Tämä on se vekotin, jota äitienkin on pitänyt saada testata. Kun tangosta pitää kiinni ja heiluuu eestaas, istuimen saa melkein pyörähtämään ympäri jos oikein yrittää. Kuvassa näyttää siltä kuin pyöreä istuin olisi melkein maassa kiinni, mutta todellisuudessa se on varmaan metrin korkeudella. Mannan mielestä yleensä riittää kun pitää kiinni vain yhdellä kädellä.
Lapsi ja fiksun näköinen äiti, joka
yrittää ottaa kuvaa vauhdissa...
Mökin kupeessa olevasta varastosta lapset voivat hakea jos jonkinlaista leikkivälinettä: on hiekkaleluja (tavallisia muovisia ja hauskoja puisia), erilaisia kolmipyöriä, ja polkumopoja, erilaisia vaunuja (joista osan saa kiinnitettyä isompiin kolmipyöriin vaikka kuinka pitkäksi jonoksi), mailoja, palloja, pieni trampoliini ja vaikka mitä. Puistossa on usein myös ohjelmaa: eräänä päivänä oli kotieläimiä, toisena päivänä Peppi Pitkätossu -esitys ja ensi viikolla näytti olevan vuorossa kirpputori. Eri päivinä on myös pienempiä extratekemisiä: eräänä päivänä pihalle oli rakennettu esterata, joka käsitti pahvitötteröistä ja maitotölkeistä tehtyjä esteitä, pienen koriskori, jonka läpi sai latoa palloja (oiva ohjelmanumero etenkin taaperoikäiselle), ryömimisputki ja trampoliini. Eilen pihan pöytäryhmille oli levitetty vahakankaat, paperia ja vahaliituja. Lapsille on virikkeitä ihan viimisen päälle. Kiinnyin avoimeen päiväkotiin ja nyt kun sama meininki jatkuu täällä asukaspuistossa, olen ihan innoissani. Tutut ohjaajat ovat supermukavia ja muistavat lasten nimet suunnilleen jo yhdestä tapaamiskerrasta. Heidän touhustaan huokuu ihan aito välittäminen ja sen huomaa, että he pitävät työstään. Ohjaajathan vetävät avoimessa päiväkodissa pari kertaa viikossa kerhotoimintaa 2-5-vuotiaille lapsille ja sama toiminta jatkuu nyt asukaspuistossa päiväkodin ollessa kesätauolla. Kerhotoiminta on loistavaa vaikkapa niissä perheissä, joissa on syntynyt toinen lapsi ja esikoinen tarvitsee välillä muutakin seuraa.
Istu nyt vielä vähän aikaa että
äiti saa otettua kuvan.
"Onko hyvä? Saako nyt mennä?"
Tämä vieterimopokin on jokakertaisessa testissä.
Samat kasvot ovat siirtyneet talven sisäleikeistä puistoon. Muskarin kevätjuhlassakin meitä äitejä nauratti kun kaikki ryhmät kokoontuivat samaan tilaan ja kävi ilmi että iso osa porukasta olikin samaa jengiä kuin päiväkodissa ja puistossa näkemiämme. Loppujen lopuksi mammapiirit ovat aika pienet, vaikka lapsiperheitä todella paljon alueella asuukin.
Olemme ottaneet tavaksi lähteä ulkoleikkeihin aamuisin yhdeksän maissa. Se tuntuu parhaalta ajalta, koska aamulla on paljon anergiaa touhuta ja ulkona raikas ilma. Nyt kun vielä liikumme polkupyörällä, on senkin kanssa meno yksi päivän kivoista jutuista. Manna aloittaa usein "kiikkaa, kiikkaa, huiiiiiii" -höpötyksen jo aamupalapöydässä. Aamutoimien jälkeen hän säntää yleensä kaapille hakemaan kenkiä ja huutaa kovaan ääneen vaatimuksia nopeammasta valmistelutahdista.. Tässä viikko pari sitten oli muutama sadepäivä, jolloin puistoon lähtö ei ollut houkuttelevin vaihtoehto. Yritä siinä sitten selittää reilulle 1-vuotiaalle, ettei me nyt voida mennä ulos kun vettä tulee kuin Esterin sieltä... Ja toinen tuo sinnikkäästi minulle ulkovaatteita ja kenkiä yksi toisensa jälkeen: mennään nyt! On se kyllä ihan hauskaa kun Manna on tottunut nyt tähän ulkoilurutiiniin, mutta jos se ei välillä onnistukaan niin lapsi seuraa minua kuin hai laivaa koko aamupäivän.
Olemme puistossa siihen asti kun on aika lähteä popsimaan päiväruokaa. Kotiin tullessa suuntaan lapsen kanssa suoraan pesuhuoneeseen rapistelemaan puistosta mukaan roudaamamme hiekat – ja sitä riittää. Puhdistautumisen jälkeen lounas uppoaa parempiin suihin kolmessa sekunnissa, sitten vaipan vaihto ja seuraavan kolmen sekunnin päästä pieni leikkipuistolainen on jo unessa.
Manna rakastaa puistoa. Aluksi hän yleensä seisoo vähän ujona paikoillaan ympärilleen katsellen, mutta hetken päästä lähtee jo viilettämään riemunkiljahdukset kaikuen. Manna on tutkimusmatkailija. Hän samoilee mielellään ympäri aluetta katsellen ja kokeillen eri vempaimia kun taas toinen viihtyy hiekkalaatikolla vaikka kuinka pitkiä aikoja. Mannakin leikkii välillä hiekassa, mutta lähtee sitten taas omille teilleen. Ehkä hiekkaleikeistäkin tulee vielä hitti kun tyttö vähän kasvaa. Välillä emme muiden äitien kanssa pääse juttelemaan kuin katkonaisia lauseita kun lapset ovat taas eri puolilla puistoa. Välillä houkuttelemme leikkijät samaan paikkaan, mutta sitten taas mennään. Annan Mannan myös mennä itsekseen aika pitkiä matkoja ja menen sitten hätiin kun hän lähestyy vaikka muita keinujia tai tarvitsee apua jossain vekottimessa. Tuon ikäisethän eivät vielä varsinaisesti leiki yhdessä, vaikka viereikkäin saattavat asioita tehdäkin, ovat kiinnostuneita toisistaan ja tunnistavat tutut kaverit. Onkin sanottu, että lapet alkavat todella leikkiä toistensa kanssa vasta kolmivuotiaasta lähtien.
Yhteenvetona puistosta voisin sanoa, että tässä on taas yksi asia, jonka asuinpaikkamme on lapsille hienosti järjestänyt. Näistä jutuista minulla ei kertakaikkiaan ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Lapsen onnen lisäksi myös vanhemmat pääsevät tuulettumaan kollegoidensa seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti