perjantai 27. toukokuuta 2011

Ostoksia

Löysin kirppikseltä Mannalle eurolla ihastuttavan perinteisen virkatun kesähatun. Sen valkoinen väri on kermaisen pehmeä. Katsoin sitä ostaessani, että se saattaa olla sopiva vasta ensi kesänä, mutta se olikin jo nyt ihan hyvän kokoinen. Kasvuvaraa siinä kyllä on, joten ensi kesänä se voi olla vieläkin parempi. Kuten muistakin hatuista, on Manna tästäkin hyvin tohkeissaan. Se päässä kuljeskellaan ympäriinsä, otetaan pois ja laitetaan sitten taas päähän.


Mannan näköinen kirppislöytö.

Olen ollut niin tyytyväinen viime lokakuussa kuvauspalkkioiksi saatuihin Beibamboon bodyyn ja housuihin (jotka ovat muuten vieläkin sopivat, eli ne ovat todellakin pitkäikäisiä), että halusin tilata Mannalle vielä ihastuttavan Romper Suitin nyt kun ilmatkin lämpenevät. Haalarissa on lyhyet puntit ja pitkät hihat. Kuin tehty Mannan tarpeisiin: tyttö raapii helposti käsitaipeitaan kun hänellä on lyhythihainen paita tai body. Pitkät hihat estävät häntä tekemästä niin, mutta samalla lyhyet puntit tekevät vaatteesta kevyemmän. Haalari on aika monikäyttöinen: minusta se sopii sekä oloasuksi, että yöpuvuksi. Manna tuntui viihtyvän asussa erinomaisesti ja juoksi jopa peilin eteen katsomaan itseään se päällä.

Toimitus oli yhtä priimasuoritus kuin itse vaatteetkin: tilasin puvun eilen ja tänään se jo kolahti postiluukusta! Yleensä sitä on tottunut nettikaupoista tilatessa odottelemaan useasta päivästä jopa puoleentoista kuukauteen (eikä tuote ollut jälkimmäisessä tapauksessa edes loppu), vaikka toimipiste olisi naapurikaupungissa. Paketin sisältä löytyneestä saatekortista minua katselivat tutut kasvot. Tuntuu vieläkin yhtä mukavalta, että Manna pääsi Beibamboon mainoksiin ja lomakkeisiin. Kun kiitin nopeasta toimituksesta, viestiin vastattiin hauskasti: "Vauvat kasvavat niin hurjaa vauhtia, joten pyrimme nopeisiin toimituksiin."

Uskon, että tämä vaate pysyy käytössä vieläkin kauemmin kuin housut ja body, sillä nyt kun ensimmäinen hurja kasvun vuosi on ohi, mitat lisääntyvät hieman hillitymmässä tahdissa.

Ihana oloasu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti